—Onko tästä vielä pitkältä Katajiston taloon?
Niin tyttö vastasi:
—Jaa Katajistoon? Vielä mennään niityn kujaa ja sitten mennään myllyn ojan yli ja sitten pellon poikki ja—ja—ja minkäs kiven olen teitiltä ottanut?
Mutta sillä aikaa kuin vaari ja pikku Leena näin kanervikkopolulla »käyppäs härkää» leikkivät, istuivat vanhat veneh'ojalaiset vieri vieressä Katajiston tuvassa, täyttäen sen kaikki penkit.
Ja heidän keskellänsä oli kysymys noussut elosta, joka oli korjattavaksi kypsynyt, jonka he aikoinansa kylväneet olivat, joka oli heidän säästösiemenistänsä itänyt ja heidän lannottamassansa ja heidän kyntämässänsä ja heidän karhitsemassansa maassa orastanut, kasvanut ja tuleentunut. Mutta että he häädetyt olivat ja tuomiotansa odottivat, oli kartanon herra vierasta väkeä paikalle kuuluttanut heidän eloansakin kartanon vilja-aittoihin korjaamaan.
Ja koska poutaa oli kauan kestänyt, että olki oli kuivaa, sanoivat jotkut heistä: Mikä minun omaani on, sen minä vaikka tulella poltan. Toiset sanoivat siihen: synti on jumalan viljaa polttaa. Mutta vielä kolmannet sanoivat: emme ainoastaan viljaa polta, vaan kartanon poltamme herroinensa päivinensä, ettei Veneh'ojalle sitä häpeää ikinä tapahtuisi. Ja taas lukivat toiset pipliasta: ei sinun pidä tappaman. Ja sanoivat siihen: Jos me vielä häneltä armoa rukoilemme ja uusiin kontrahteihin suostumme, on hän meille viljammekin säästävä. Mutta toiset sanoivat: parempi olisi ihmisen maassa matona madella kuin kaksijalkaisena polvillansa ryömiä. Eivätkä tienneet neuvoa, vaan niinkuin aina ennen, milloin tämä kysymys oli veneh'ojalaisten eteen tullut, niin he nytkin hajaantuivat kahteen joukkoon, vihaa toisiansa vastaan kantaen, ja sillä vihallansa vielä tuhatkertaiseksi tuimentaen sitä haavaa, jonka heidän asuntojensa hajotus oli heille tuottanut.
Mutta heidän parhaallansa riidellessä tuvan ovi aukesi, ja vaari astui rauhaa toivottaen heidän keskellänsä.
Ja kun he häntä tervehtineet ja puhutelleet olivat, sanoivat he keskenänsä: Eikö tämä ole se, joka muinoin kartanon-voudin otsaluun sisälle mursi? Kuulkaamme mitä hän sanoo.
Ja kertoivat hänelle asiansa, ja panivat hänen eteensä kysymyksen, oliko vilja kartanon käsistä väkivalloin ryöstettävä vai kartanon herralta armoa anottava.
Mutta että vaari oli viimeiset voimansa tielle jättänyt, ei hän voinut kuuluvaa sanaa suustansa saada. Ja nousi sauvansa nojassa ja käveli hoippuen keskelle permantoa. Ja kun hän siihen asti tullut oli, ja he äänettöminä odottivat, viittasi hän kädellänsä ikkunaan.