Sykkivin sydämmin, täynnä ihmeellistä odotusta hajosivat kaikki vuorelta.
Mutta Hinkki ja kapteeni menivät vuoren itäiselle harjalle.
Siellä he paneutuivat pitkäkseen kalliolle illan hämärtymistä odottamaan.
Kun kapteenin rinnasta kohosi silloin tällöin itkun jäljiltä vieläkin hytkähdyksiä, katsoi Hinkki säälien häntä, niinkuin olisi tahtonut sanoa: älä enää viitsi valittaa. Ja kun he vähän aikaa siinä vielä olivat, kuului kasarmilta iltasoitto. Sitten kuului soitto päävahdista ja rummunpärinää Viaporista, ja Hinkki nousi pystyyn.
—Nyt täytyy saada kaksi punttia tolanderia, sanoi hän.—Onko sinulla 5 penniä?
Kapteeni sanoi:
—Kaksi tolanderipunttia maksaa markan. Mitä sinä viidellä pennillä teet?
Hinkki sanoi:
—Se on sinun päivärahas. Anna tänne.
Ja kapteeni antoi hänelle viisi penniä.