—Nyt mennään tästä alas, sanoi Hinkki, ja johdatti kapteenin jyrkimmästä paikasta kadulle vuoren taakse. Siinä oli vähän matkan päässä katolin-uskoisten pieni kirkko, jonka luota alkoi puisto ja kylpylaitokseen meren rannalla johtava vanha lehmuskäytävä.
Puistossa soitteli musiikki.
Hinkki osotti sormellaan kirkon luona seisovaan pieneen äijään, joka olan yli heitetyllä hihnalla kannatti edessään laatikkoa ja möi siitä appelsiinejä ja paperossia puistoon kulkeville.
—Mene sinä, sanoi, toista kautta ja kun minä tulen täältä päin ostamaan siltä paperossia, niin tule vastaan äläkä ole tuntevanas minua. Kun minä rupeen juoksemaan, niin kiroo sinä ja juokse minun perässäni ja ole ottavanas minua kiinni. Ymmärrätkö?
Kapteeni sanoi:
—Pitääkö minun ottaa sinut kiinni?
Hinkki katsoi häneen, naurahti ja sanoi:
—Ota, jos saat. Mutta mene nyt, ja muista, älä ole tuntevanas.
Kapteeni kiersi kokonaisen asuinkorttelin, ja kun hän lähestyi äijää seisoi Hinkki jo siinä ja otti tulta paperossiinsa. Mutta kohta kun kapteeni ehti kohdalle, heitti Hinkki paperossin äkkiä suustansa ja alkoi juosta puistokäytävää alas.
Äijä huusi: ottakaa kiinni! ja alkoi laatikkoineen ontuen linkuttaa perässä. Kapteeni kirosi nyt käskynmukaisesti ja rupesi juoksemaan Hinkin jälkeen.