—Mistäs ryssät itse saavat ruutia? kysyi kapteeni.
—Kranaateista raapivat.
Tämän kuultuansa kapteeni tunsi yhtäkkiä olevansa kuin kotonaan keskellä näitä pilviin nousevia valleja ja hirmumuureja. Hinkki oli näyttänyt avaimen ja avannut niiden sisimmän salaisuuden. Ja yhdellä iskulla hajosi linnotuksen jylhä taika kapteenin mielestä.
Iloissaan hän alkoi kovalla äänellä morista Hinkin opettamaa englantilaista merimieslaulua:
Hel Viktooria, hel Viktooria!
Tshilivili vippan boi!
—Ole hiljaa, sanoi Hinkki.
Ryssä toi pussissa naulan ruutia ja otti Hinkiltä vastaan paperossit.
Kun he paluumatkalla lähestyivät jälleen Kaivopuiston rantaa, nousi Hinkki pystyyn ja kauan tähysteli maalle päin. Oli jo niin hämärä, ettei hän voinut nähdä. Silloin hän käski olla soutamatta ja kuunteli kauan.
—Kaljaasin miehet hakevat venettä, sanoi hän tyynesti.
Rannalta päin kuului ääniä ja saappaitten rapinata kivien päällä.