Kapteeni ajatteli:
—Kyllä totisesti on tämä Hinkin morsian sentään toista kuin se minun heitukkani, se saparoniska, jonka sitkeät kiharat eivät pysy palmikossa, vaan kaikille suunnille töröttävät, ja joka kävelee avojaloin, vaikkei vielä kaikki lumikaan ole sulanut. Hinkin morsiamen iho on valkea kuin hienoin perunajauho ja sanomattoman ihana tuoksu lähtee hänen vaatteistaan, mutta se minun tyttöni on ruskea kuin kahvipapu eikä suinkaan aina hyvältä tuoksu.
Kuinka monta kertaa olikaan kapteeni pyytänyt äitiä, että sille hankittaisiin kengät ja tukka kammattaisiin, mutta sillä taisi olla sellainen luonnonvika, että se mieluummin käveli avojaloin ja tukka pörröisenä. Nyt kapteeni päätti uhata, että jollei se mene kansakouluun, niin hän sen kokonaan hylkää.
Nämä ikävälle suunnalle joutuneet ajatukset, äskeinen suuri mielenjännitys, appelsiinien syöminen, viinin maisteleminen, illan hämäryys ja kauan kestänyt soitanto vaikuttivat kaikki yhteisesti, että kapteenia rupesi sanomattomasti nukuttamaan, niin että hänen täytyi tehdä hirmuisia ponnistuksia pitääkseen silmäluomia edes raoilleen avoinna.
Hinkki torkkui myöskin, leuka tuolinselkää vasten nojattuna.
Vihdoin lakkasi morsian soittamasta ja käski palvelustytön korjaamaan pöydältä kaikki mitä siinä oli.
Kapteeni nousi nyt lähteäkseen, sillä hän luuli juhlan loppuneen; mutta
Hinkki sanoi: istu, ei tämä ole vielä loppunut.
Ja hän olikin oikeassa, sillä pöydälle tuotiin valkonen liina, asetettiin neljä lautasta, veitset ja kahvelit, sitten tuotiin leipälaitos, jossa oli rivittäin vehnä- ja hiivaleipää, ihmeellinen, korkea voitorni, josta lähti ulospäin niinkuin kielekkeitä,—sinappia, etikkaa, pippuria, kaikennäköisiä pikku asetteja, joissa oli sardiinia, anjoovista ja kravunlihaa.
Sisälle astui nyt vanhanpuoleinen hyvin lihava vaimoihminen, joka ei ollut läheskään niin hienoissa pukimissa kuin Magda, ja oli kaiketi tämän äiti taikka täti. Hänellä oli povessaan kaksi veden kirkkaalla aineella täytettyä pulloa, ja tirrikkalaseja joka sormen välissä.—Ohhoh, sanoi hän, kaksi kavaljeeria ja yksi daami, se ei käy laatuun. Ja aikoi näin sanoen mennä huutamaan lisään daameja, mutta Magda kielsi. Sitte avasi lihava rouva viinapullot, kaasi laseihin ja sanoi: saako herroille luvan olla ryyppy?
Hinkki kulautti heti koko sisällyksen kurkkuunsa ja ähkäsi päälle, jonka jälkeen myöskin kapteeni teki samoin; mutta koska hän ei ennen ollut eläessään viinaa suuhunsa ottanut, karvasteli hänen kurkkuansa niin että vesi puristautui silmistä. Silloin Magda, ojentaen molemmat kätensä häntä kohden, tuli ja sanoi: Voi, voi, eikö Hanneksen tehnytkään viina hyvää? Minä otankin tämän Hanneksen, koska Henrik ei minusta huoli.—Näin sanoen hän kietoi käsivartensa kapteenin kaulan ympäri ja suuteli häntä. Kapteeni käsitti tämän leikiksi, ja äkkiä hän tunsi olevansa täällä yhtä kotona kuin ennen muinoin Viaporin kanunavallien alla, kun ryssä avasi linnan rautaoven ja toi heille kranaatista kaiverrettua ruutia. Oikein hänen teki mieli hihkaista eikä hän vierastellut enää ketään.