—Se on hyvä. Ja oli ennen valmis kärsimään senkin, että Kerttu noiden sanojen johdosta näytti ilmeisesti kylmentyvän häntä kohtaan.
—Se on hyvä, toisti hän vielä melkein tahallisen koleasti. Mutta itse oli raueta suruun ja sanoi Kertulle:
—Minä näen, Kerttu, että sinä olet rakastanut minua enemmän kuin olen ansainnutkaan.
Mutta Kerttu ei ymmärtänyt näiden sanojen tulleen Hanneksen itkevästä sydämmestä, vaan meni vähän kauemmas hänestä sekä pyysi istumaan.
Kustaavalle, joka todella oli kovasti vanhentunut, ei Hannes myöskään sanonut muuta kuin: Se on hyvä.
Äidiltä hän sai kuulla että he olivat Kertun omalla suostumuksella ottaneet lapsen häneltä heti sen synnyttyä, niin ettei Kerttu ollut ollenkaan lastansa nähnyt.
—Miksi te niin teitte? kysyi Hannes.
Äiti sanoi: Voihan Hannes ymmärtää että jos Kerttu olisi saanut lastansa imettää ei hän enää olisi jaksanut erota.
Nämä sanat tahtoivat repiä Hanneksen kahtia, mutta hän sanoi vaan taas jäykästi: Se on hyvä.
Ja »se on hyvä» sanoi hän myöskin silloin kuin hän kuultuaan ylhäältä pianon rämpytystä kysyi mitä soittoa se on? ja Kustaava siihen vastasi: Frans on nyt täällä isäntänä. Sillä Hannes ajatteli: he voivat olla suruun pakahtumatta ainoastaan niin kauan kuin luulevat minun tätä kaikkea vaativan. Ja sanoi äidillensä niinkuin ohimennen: Mihin te olette lapsen vieneet? Mutta äiti sanoi: Se on parempi ettemme sitä kukaan tiedä.