— Renata on ilmaissut kaiken. Hän on rukoillut Jumalalta vanhurskautta ja Jumala on kuullut häntä.
Isäntä muutti asentoa. Hän taivutti yläruumiinsa eteenpäin ja kurotti pitkää kaulaansa.
— Et ole pappi, sinä, hän sähähti.
— En, huusi Kristoffer jyrisevällä äänellä, pappi en ole, mutta minä olen Renatan kostaja ja minä olen miekka Herran rankaisevassa kädessä.
Hän meni isännän luokse. Hän istuutui aivan hänen viereensä peräpenkille ja puhui:
— Sinä pistit kuoliaaksi erään haaksirikkoisen. Vanhus piti kiinni ja sinä pistit. Sitten sinä otit Renatan hengiltä. Vanhus hukutti hänet, mutta sinä kehoitit. Vanhus toimitti, että hänet kuopattiin vihkimättömään maahan itsemurhaajana, mutta sinä olit hankkeen alkuunpanija.
Sinä suljit häneltä taivaanvaltakunnan portit ja sentähden hän seuraa sinua, niinkuin varjosi saattelee ruumistasi. Hän harhailee sinun jäljissäsi vuorella, hän on sinun veneessäsi myrskyssä, hän seisoo pimeässä vuoteesi vieressä. Sinä et häntä näe, koska sielusi on perkeleen vallassa. Mutta minä olen nähnyt hänet.
Kolme muuta ylioppilasta seisoi ryhmässä keskellä lattiaa. Tuvassa oli kuolemanhiljaista.
Kristoffer nousi.
— Lähde vapaaehtoisesti papin ja nimismiehen luokse! Mutta jos niskoittelet, niin voit olla varma siitä, että minä täytän velvollisuuteni loppuun asti ja pidän huolta siitä, että kruununmiehet käyvät piakkoin luonasi. Lain käsivarret ovat pitkät; ne ulottuvat Turusta Vraköhön.