Henrikan ääni värisi.
— Ilkeät miehenkasvot.
— Voi, miten sinä säikytit minua! Se oli Jan, ymmärtääkseni.
— Kuka on Jan?
— Renki.
— Miksi hän maleksii nurkkien takana?
— Sitä en tiedä.
— Ja miksi hän oli näöltään kuin itse paholainen? Hän katsoo vieraita karsaalla silmällä, siltä tuntui, jumala nähköön.
Yhtäkkiä pisti Kristofferin silmiin, että Henrikan suloisten tytönkasvojen ilme oli muuttunut samaten kuin hänen äänensäkin. Se tuntui hänestä kovalta ja vanhalta.
Kulkiko renki tyttöä vakoilemassa? Oliko tämä ehkä hänen mielitiettynsä?