— Tuuli kääntyy vastapäivään. Tulee paha ilma.
Kristoffer ei virkkanut mitään.
— Sinä, Kristoffer, et ehkä laisinkaan usko noituuteen!
Kristoffer ei vastannut. Hän souti nyt kuin henkensä edestä luoden silloin tällöin aran katseen etelää kohden. Siellä olivat nyt ne kauniit merenaukeamat, jotka hän oli nähnyt unessa ensimmäisenä Vrakössä viettämänään yönä, ja niiden keskellä oli tuo pieni luoto ja sen laelta hän erotti unen liikkumattoman naishahmon — Henrikan!
— Mikä sinun on, Kristoffer? Etkö ole ennen nähnyt Vrakön pyhimystä?
Pelkäätkö häntä?
— Kuka hän on?
— Kuka — sitä minä en tiedä, koska hän on vain kaljuunakuva.
— Minä en käsitä — —
— Kaljuunakuva laivasta, joka on joskus haaksirikkoutunut täällä.
— Mikä on kaljuunakuva?