— Puinen keulakoriste tietääkseni. Tämä on hieno, usko pois. Ei kukaan meidän saaristossamme osaisi veistää sellaista kuvaa. Me nimitämme sitä pyhimykseksi, koska sillä on niin kauniit kasvot ja sädekehä otsalla niinkuin kirkkopyhimyksellä.
— Miksi te olette panneet sen autiolle luodolle?
— Siitä on hyötyä meriviittana.
Kristoffer souti ääneti. Vastavirta lakkasi, ruuhi kulki hyvää vauhtia.
— Mistä laivasta pyhimyksenne on peräisin? tiedusteli hän lopulta.
— Sitä olen monta kertaa tuuminut.
— Mistä maasta?
— Sitä on vielä vaikeampi saada selville.
— Niin, mutta voihan aina otaksua.
Henrika antoi kysymyksen raueta. Mutta Kristoffer oli itsepintainen.