— Minä päästän sinut, kunhan vain lupaat olla vastedes kiukuttelematta.
Jan pääsi vapaaksi. Hän seisoi hievahtamatta samalla paikalla kyräillen Kristofferia kulmainsa alta, pienet silmät hehkuivat kuin keltaiset kypenet ja leuka vapisi.
— Miksi herran nimessä sinä raastit maasta Henrikan keisarinkruunun? Jos olet ilkeällä tuulella, niin ei sinun silti tarvitse runnella maan kukkia!
— Kuulkaas pappia!
— Sinä olet heittiö.
— Minkä Henrika on istuttanut, sen täytyy saada kasvaa, lisäsi isäntä.
— Sinä vahingoitat minua kaikin mahdollisin tavoin, puuskahti Henrika.
— Jokaisella on pirunsa ja muutamilla on kaksi.
Veri syöksähti Kristofferin päähän.
— Sinä olet heittiö! hän huusi.