Henrika hervahti itkien vuoteelleen.
— Henrika, olenko tehnyt sinulle pahaa?
Henrika kätki kasvot käsiinsä.
— Olet minulle rakas, Henrika!
— Anna minun olla rauhassa!
Kristoffer yritti tarttua hänen käsiinsä. Hän veti ne irti.
— Itketkö sinä Renatan tähden?
— Siksi että kaikki on niin raskasta! Minä olen ottanut talteen Renatan päiväkirjan. Mutta en saa siitä selvää. Minä olen oppimaton raukka ja voin tuskin lukea kirjoitusta.
— Luota minuun, Henrika!
Tyttö ei vastannut. Hänen hiljainen itkunsa muuttui äänekkäiksi valittaviksi nyyhkytyksiksi.