Uudenvuoden uusikuu, sano, kelle paidan neulon, leivät leivon, jauhot seulon, kelle tyttö kihlautuu?
Kristuksen Taivaaseenastumis-Päivänä.
Allit laulavat selällä. Ilma on lämmin ja ruoho viheriöitsee pihamaallamme. Kallionkolot loistavat sinisinä ja kirjavina kukista, joita Maria nimittää orvokeiksi.
Me olimme ulkona soutelemassa, Henrika ja minä, ja minä nousin Lehtisaaressa maihin siinä merenlahdessa, jossa on se suuri orjantappurapensas. Se lahti on minusta hyvin kaunis ja minä aion viedä Marian sinne, kun hän tulee Vraköhön.
Nyt oli lunta jäljellä leppäin alla ja Henrika pusersi pallon ja hieroi kasvojaan. Sanovat, että se, joka pesee itsensä toukokuisella lumella, tulee valkoiseksi. Min’en usko sitä. Henrika ei tule koskaan valkoiseksi eikä Renata koskaan ruskeaksi.
Toisena Helluntai-Päivänä.
Eilen, Helluntaipäivänä, purjehdimme me, Henrika ja minä ja Jan,
Jumalanpalvelukseen Jurmoon.
Jurmo on kummallinen saari. Se näyttää rumalta julmien
vierinkiviriuttojensa takia, jotka ulottuvat monta virstaa kauas
avomerelle. Se on matala ja autio eikä sillä ole minkäänlaista satamaa.
Jurmossa on oikea kirkko, vaikka se kyllä on vähäpätöisen näköinen,
niin, aivan erityisen pieneltä se näyttää suuren meren rinnalla.
Ikkunat on pantu lyijykehyksiin ja suojattu rautakaltereilla. Sisällä
vallitsee kylmyys ja hämärä, mutta kuitenkin tuntuu niin hyvältä olla.
Yhdellä pitkisseinällä riippuu kaljuunakuva, esittäen Jumalan Äitiä
Jeesuslapsi käsivarrellaan. Saarnastuoli on koristettu apostoleiden
Markuksen ja Johanneksen, Evankeliumien kirjoittajain, kuvilla. Liki
Saarnaajaa seisoo tiimalasi, sisällänsä valuvaa hiekkaa.
Sotalaivaa katossa täytyy minun myös kuvata. Se oli koreaksi maalattu moninaisilla väreillä ja jaettu kahteen kanuunariviin ja vaatetettu täyteen purjekoreuteensa. Sen mahtavaa ahteripeiliä kaunisti punainen ja vihreä pinnasommitelma ja keulavantaassa prameili hirviön näköinen aarnikotka ojennellen veripunaista kieltään.