Oli siinä hirmuinen ruuhka. Kuuteenkymmeneentuhanteen arvelivat miehet siinä puita jo olevan ja yhä uusia niitä tuli minkä kerkesi. Kolme kertaa oli koskeen jo ruuhkan tehnyt ja kolme kertaa oli se hajonnut. Kun näet joki on noin tukkeuksissa, nousee vesi ylipuolella niin tavattomasti ettei tuommoinenkaan ruuhka enään voi sen painoa kestää. Ja silloin ruuhka "laukeaa" semmoisella ryskeellä ja paukkeella että penikulmien päähän sanottiin kuuluvan. Vahvat tukit menevät poikki kuin korret, jos semmoiseen paikkaan ovat sattuneet tarttumaan, etteivät muutoin irti pääse. Niin tekee siis vesi sen, mikä ihmisvoimille näyttää mahdottomalta. Ruuhkan lauetessa kuului saavan olla varoillaan ne miehet, jotka ovat kosken alla purkamassa, pelastaa nahkansa miten parhaiten herkeävät. Niilo kertoi meille, miten kerrankin kun he olivat purkamassa suurta ruuhkaa Taivalkoskessa, ruuhka yhtäkkiä laukesi niin etteivät miehet ajoissa ehtineet paeta. Ei siinä ollut muu auttanut kuin mennä muassa vaan. Toiset olivat hyökänneet veneisiin ja niillä miten kuten pelastuneet tukkien joukosta kosken alla rannalle, mutta hän erään toisen miehen kanssa oli hiljastunut ja joutunut vesivaraan. Pölkyn päälle he kuitenkin olivat päässeet ja niin yhdellä tukilla laskea hurauttaneet kosken alle, vaikka kuohut olivat yli hartioiden lyöneet.
"Se oli kyytiä se", arveli Niilokin. "Ei siinä joutanut nenäänsä niistämään edes, kun muutamassa sekunnissa oli jo kosken alla. Sieltä meidät sitten toiset korjasivat veneellä rannalle."
Noita jutteli hän saatellessaan meitä ruuhkalta ylemmäs koskelle. Vesi kun näet oli noussut niin tavattomasti ja tukkeja tuli alas sakealti ehtimiseen, oli täysi työ neljälle miehellekkin koskea noustessa: kaksi sauvoi veneessä minkä jaksoivat ja kaksi kiskoi henkensä uhalla pitkällä nuoralla venettä rantaa pitkin kulkien. Sittenkin oli paikoin niin ja näin, menikö eteen- vai taaksepäin.
Tuossa juuri ponnistellessamme lähti pienempi, ylipuolella olevan niemen nenään patounut ruuhka liikkeelle suurempaa kohden.
"Ka nyt se lähtee", arveli Niilokin jo, kun tuo röykkiö mahtavan juhlallisesti jyskien lähti hiljoilleen jutamaan virran mukana kivikolta, pannen liikkelle edessään olevatkin tukkipadot.
Jännityksellä odotimme jo saavamme nähdä oikein uhkean laukeamisen. Vaan mitäs vielä! Jonkun matkaa tuo mahtava tukkilautta solui kyllä alaspäin, vaan sitten pysähtyi, kai tarttuen kiinni peräänantamattomia pohjalouhikoita vastaan. Parin kolmen tunnin perästä Niilo kyllä arveli veden niin paljon nousevan, että koko ruuhkalle lähtö tulisi, vaan emme malttaneet enään ruveta odottelemaan, hitaasti kun matka muutoinkin kului ja olimme jo pari kolme tuntia siinä värkkäillessä menettäneet.
Niilolta saimme me muutoin tietoja Autti- ja Korojoistakin, hän kun näet oli niillä useat kerrat ollut tukinlaskussa.
"Kyllähän niitä veneellä juuri muutoin voisi nousta, vaan miten lienee veen laita siellä nyt, kun on näin kovin kuiva kesä… Ja sitten ne köngäs-pahukset! Auttijoessa ensinnäkin on Autinköngäs, jossa vesi putoaa viisikolmatta syltää, suihkuna ilmassa suhauttaen jyrkältä kalliolta alas syvään rotkoon kuin ilves saaliinsa niskaan, niin että tulvan aikana ihan aukea luola jää kallion ja suihkun väliin… Kurtti siitä koetti kerran tukkeja ruveta alas laskemaan, vaan kun sinne kerran päästettiin, niin ei niitä sen koommin näkynyt", lisäsi hän silmäten meihin, jotta minkä vaikutuksen nuo sanat tekivät. "Ei siinä muu auttanut kuin rakentaa hirsistä ränni, jota myöten tukki kerrallaan solautettiin putouksen alle."
Ylempänä tiesi Niilo olevan vielä korkeamman Koivukönkään Korojoen latvoilla, vaan siellä ei hänkään sanonut käyneensä.
"Niin — kyllähän siellä taitaa monasti kovalle ottaa ennenkuin selville vesille taasen pääsettä. Vaan mitäpä niistä: kyllähän mies kaikesta muusta pääsee, vaan ei pahasta akasta", arveli Niilo lopuksi. "Hyvästi nyt vaan ja onnea matkoillenne", toivotti hän jättäessään meidät erään toisen junkkarin saatettaviksi kosken niskalle. Keksin hän vielä komensi tuon uuden saattajamme meille antamaan, sillä: "Ajatteles miltä itsestäsi tuntuisi, jos olisit matkalla eikä kukaan kättään ojentaisi pulaan puuttuessasi", tuumi hän toiselle, kun tämä ei mielellään olisi tahtonut ainoaa keksiään antaa.