"Minä tuossa pistäyn talossa emäntiä puhuttelemassa", sanoi hän sysäten lakin upeasti korvalliselle ja lähti huolettomasti astumaan taloa kohti, mennessään laulellen:
Vielä niitä honkia humiseepi Suomen salomailla.
Eikä ne reippaat Pohjolan poijat ole Helsingin tyttöjä vailla.
Huhtikuussa ne parhaat poijat jokirantoja astuu.
Siellä ne saappaat likoaa ja housun "pultit" kastuu.
Tukkipoika se lautallansa on kuin iso herra,
"Patenttiliiveri" taskussa ja vitjat viisin kerroin.
Toisen junkkarin saattelemina nousimme sitten "rosvon väylää", s. o. matalaa rantaväylää kuta kuinkin helposti kosken niskalle. Keksin hän meille erotessaan antoi kuin antoikin, vaan kun rahaa siitä hänelle tarjosimme, niin arveli: "Puulaakin se on keksi eikä siitä siis minun ole maksua perittävä." Ja sen pitemmittä puheitta hän lähti takasin astuskelemaan.
"Suomalainen tuokin", virkahti joku meistä tuon johdosta.
Ei ne nuo Niilon kertomat uutiset juuri kovin ilahuttavia meistä olleet, vaan "ei tässä silti auta suremaan ruveta", tuumiskelimme tuohon. Vaivoja ja vastuksia kyllä olimme odottaneet, vaan jo alkoi siltä näyttää, että liian vähäisiksi olimme ne sittenkin arvanneet. —
Kappaleen matkaa Vanttauskosken ylipuolella laskee Kemijokeen Vanttausjärvestä saman niminen pienenen joki. Sen olivat tukkilaiset koko kahdeksan kilometrin pituudelta perkanneet ja tukeilla kahden puolen padonneet parin kyynärän levyiseksi ränniksi. Ja sitä myöten he sitten paraikaa laskivat Kemijokeen ylempänä Vanttausjärvessä olevia tukkeja, joita niitäkin piti olla kahdeksisenkymmentätuhatta. Aika hurjaa vauhtia siinä tukit kilvan toinen toisensa jälkeen kiitivät, veden iloisesti kohistessa tuossa ahtaassa salvoksessa. Mutkapaikoissa kivet, pohjasta irti kiskoutuen, jyrinällään säestivät tukkien kumeita jysäyksiä horjumatonta hirsiseinää vastaan. — Kappaleen aikaa katselimme tuota hauskaa näytelmää.
Rännille oli miehiä keräytynyt aika lauma. Luulimme ensin, että ne kaikki olivat siinä työpuuhissa. Tuosta erehdyksestä kuitenkin pian pääsimme, kun muuan miehistä tuli meiltä tiedustelemaan jotta: "Mitä niitä valokuvia tulisi puolitusinaa maksamaan, jos niinkuin otattaisi itsestään?" — Muuan edelliseltä koskelta jo ennen meitä tänne ehtinyt mies oli näet kertonut meillä valokuvauskoneen muassa olevan ja nyt tukkipojat aikoivat käyttää sopivaa tilaisuutta hyväkseen ja "panettaa naamansa paperille", niinkuin mies selitti. "Olisi näet niin sopivaa aina taloissa saada tyttölöille jättää naamataulunsa muistoksi."
Hukkaan meni heidän hyvät toiveensa kuitenkin tällä kertaa. Selitimme näet heille, että koneemme oli ainoastaan omia tarpeitamme varten ja ettemme siis maksunkaan edestä muille valokuvia ota. Noloina pojat siis saivat lähteä tiehensä, vaikka jo niin valmiina valokuvattaviksi olivat jotkut tulleet, että oikein villahuivikin oli solmulle kaulaan kääräistynä.