Kovasti siinä sitten kättä puristettiin ja moneen kertaan onnittelut matkalle saatiin, ennenkuin vihdoin eroamaan päästiin puheliaasta vanhuksesta.
Majataloon takasin soudellessamme tuumimme, että kohta lähtisimme taasen taipaleelle. Olimme näet saaneet talon isännän lupaamaan, että hän lähtisi meitä "kyytiin" tuolle kahdeksan kilometrinkin taipaleelle. Oli sovittu niin, — leikillä tietysti — että jos kaunis ilma olisi, saisimme maksaa kyydistä kymmenen markkaa, vaan jos sateen laittaisimme, pääsisimme muuatta markkaa huokeammalla. — Kovin väsyneiksi kuitenkin tunsimme itsemme taloon tultuamme. Sentähden katsoimme parhaaksi levähtää iltapäivään asti ja yöksi lähteä taipaleelle, kun yö hevosillekkin oli mukavampi syöpäläisten takia. Niinpä "painettiin pää pehkuun" ja hyvästi se uni maistuikin. —
Illalla sitä sitten lähdettiin Aartolan lystikkään Aukusti-isännän kanssa matkalle.
Aartojärven päästä oli jo pieni taivallus Koppelojärveen. Rekiä ei siinä kuitenkaan viitsitty laitella veneen alle: laitettiin köysistä aisat veneeseen, hevoset eteen ja sitten — anna huhkia. Niin se menikin vene eteenpäin, että kangas kaikui.
Reet oli toisella veneellä soudettava Koppelojärven, Koppelolammen sekä niitä yhdistävien salmien läpi Peräjärven perukkaan. Sinne mekin omalla veneellämme soutelimme kovassa vastatuulessa ja vesisateessa; hevoset täytyi taasen kierrättää järvien ympäri.
Kun kaikki olivat perille saapuneet, köytettiin vene rekien päälle ja niin lähdettiin koluuttelemaan kautta tiettömän kankaan.
"Tämmöistä se on kulku täällä meijän perukalla", jutteli isäntämme. "Et pääse veneellä, et hevosellakaan, tietä kun ei ole kunnekkaan. Ei muuta kuin ajele reellä vaan kesäsi talvesi. Maksa kuitenkin verosi ja tee tieosasi kirkonkylän tiessä niinkuin muutkin, jopa runsaammallakin mitalla, mutta älä vaan, että tietä tänne meille annettaisiin. Johan se muutaman aikuinen jumala salli kyllä tieyrityksen tännekkin päin, vaan niin se meni sekin homma kuin Mähösen viina kaivoon. Linja kyllä hakattiin jo osaksi, jopa siltojakin vähän soijen yli tehtiin, vaan mikä lienee vastukseksi tullut — puita se nyt jo linja kasvaa ja lahonneet ne ovat sillatkin… Kyllä sen todellakin tietää syövänsä leivän, kun sen tänne Oulustakin asti tämmöisillä keinoilla puuhaa… Ei suinkaan ihminen enään paljon pahemmassa syänmaan korvessa asune… Ei rastituksiakaan ees poluilla kahen puolen puuta raskita panna, vaan kun menet, niin menet kuin helvettiin: et sieltä enään pois osaa."
Kun kysyimme, miks'ei hän sitten rahoja metsistä saatuaan muuttanut parempiin paikkoihin, kun niin hankalaa on sydänmaassa olo, arveli isäntä leikillisesti: "Puutteensa ne on sentään muualla jos on täälläkin. Yritettiinhän sitä näet jo poiskin muuttamaan. Kävin Vihin pitäjässä siellä etelässä taloa jo ostelemassa, vaan kun siellä satuin kaheksankymmenvuotisia ukkoja tapaamaan, jotka eläissään olivat tuskin leiviskää lihaa syöneet, niin arvelin parasta olevan pysyä paikoillaan… Lihaa ja kalaa sitä näet toki aina täällä saa, kun siihen vaan leipää lisäksi jaksaa puuhata… Eikähän se ihminen elä paljaasta leivästä…"
Säälittävä noiden ihmisten kohtalo onkin tuolla sydänmaan synkässä kolkassa, melkein kerrassaan erotettuina muiden ihmisten ja sivistyneen maailman yhteydestä. Liikoja ei isäntämme vaatinutkaan, kun arveli: "Kun tukatkaan valtion puolesta uhrattaisiin meijänkin tien hyväksi niistä suurista summista, joita maan muitten osien kulkuneuvojen parantamiseen jaellaan, joilla lyhempiä rautateitä kiireellisten herrojen hyväksi rakennellaan, niin jo toki me tyytyväisiä siihenkin olisimme. Eikä tuon luulisi niin liian suuren vaatimuksen olevan, kun meitä kuitenkin viiteen-, kuuteenkymmeneen henkeen asuu tälläkin perukalla ja — ihmisentapaisiahan sitä muka mekin ollaan olevinaan."
Niin pitkälle on kyllä jo päästy, että maantie ulottuu Kuusamon kirkolta Vasaraperään Kitkajärven rannalle. Siitä tiestä ei noille Posion perukkalaisille kuitenkaan paljon hyötyä lähde niinkauvan kuin tuo penikulman taival on kulkemattomassa kunnossa. Tien laittamisen tuolle välille ei todellakaan tuhansia luulisi tulevan maksamaan. —