Siellä sitä muhjattiin yö puoleen, kilvan miehet jos hevosetkin, ennenkuin taival oli katkaistuna. Työtä ja tuskaa oli monestikkin päästessä kuorminemme läpi murrokkojen ja kannokkojen, yli sillattomain soiden ja purojen. Ja muun hyvän lisäksi vielä sataa tihuutteli melkein koko matkan, niin että läpimärkinä olimme kaikki, ennenkuin Koivulahden perukkaan saavuimme. Siitä huolimatta kuitenkin, hevoset rannalle syömään jätettyämme, vielä soutelimme rankkasateessa puolen penikulman päässä olevaan Saraniemen taloon, jonne isännällämmekin sattui hiukan asiaa olemaan.

Siisti oli siinä talo, niinkuin isäntämme oli vakuuttanut. Oikeinpa nautinnolta tuntui saadessa heittää märät vaatteet yltään ja päästessä lepäyttämään rentoutunutta ruumistaan mukavalla vuoteella. Sitä ennen otimme kuitenkin hyvästit hyväntuuliselta saattajaltamme. — Kymmenen markkaa me maksoimme mielellämme hänelle kyydistä, vaikka sateen olimme saaneetkin, sillä emme katsoneet sitä paljoksi kaikista matkan vaivoista ja — hauskasta seurasta. Iloluontoinen itse ollen näet isäntä oli pitänyt meitäkin koko matkan hyvällä tuulella, jokaisessa vastuksessa aina jonkun uuden kompapuheen keksien ja naurettavia juttuja haastellen. Matka kaikkine vastuksineen olikin meistä ollut hauskimpia koko retkellämme.

"En totta vie minäkään muita kyytiin olisi lähtenyt, vaan tuommoinen hauska joukkue kun on kulussa, niin mielelläänhän sitä silloin auttaa sen minkä voipi", vakuutteli puolestaan isäntäkin. "Ja pian te tuon kymmenisen kyllä takasin tienaatte. Venekyyvit näet täällä eivät ole kovinkaan huokeita. Otetaan väliin parikymmentä markkaakin venekyyvistä tästä Saraniemestä Vasaraperään, vaikka matkaa ei ole kuin viijettä penikulmaa… Laukkuryssät ne tämän kautta kulkevat usein sekä Venäjän puolelle täältä että myöskin kotoaan Suomen puolelle, matkoillaan lyöttäytyen yhteen isommaksi joukoksi, niin että kymmeniä niitä väliin on yhessä matkueessa." —

Seuraavan päivän matkasta ei ole mitään sen merkillisempää kerrottavaa, kuin että puolenpäivän rinnassa Saraniemestä lähdettyämme soutelimme viitisen neljännestä kovanlaisessa vastatuulessa ja sadekuurojen tuon tuostakin vettä romautellessa. Posiojärven rannalla olevaan Aholan taloon sitten yövyimme. — Hieman vaihtelua, vaikkei niin viehättävääkään, oli kuitenkin se, että muutamassa kohden soudimme hyvän matkaa harhaan ja tulimme lopuksi umpiperään lahteen; kartta näytti niiltä seuduiltakin "kyselyn mukaan" tehdyltä: olevia saaria oli pois jätetty ja olemattomia sijaan pantu. —

Aholasta seuraavana aamuna lähdettyämme, soutelimme kovassa sateessa Ahven- ja Varrassalmien kautta Ylikitkalle. Parissa paikassa täytyi meidän tuntikausia olla suojassa pahimman vedenvalon aikana. Matkamme ei juuri sukkelaan siis edistynyt. Kitkalle päästyämme kuitenkin meno muuttui. Saimme näet oikein hurjan myötäsen ja niin ne laskettiin Ylikitkan suuret selät, Turjan-, Vasikka- ja Tolvanselät, muutamissa tunneissa, vaikka matkaa karttuukin nelisen penikulmaa. Kitkajärviä varten me pääasiallisesti olimme varppeet veneeseemme laittaneet ja kyllä ne nyt tarpeen olivatkin; hyödyksi ne olivat olleet kyllä jo monessa muussakin paikassa ja olivat edelleenkin.

Vaikka veneemme tuommoista hurjaa vauhtia kiiti, heitimme kuitenkin uistimia perään, kun näet oli kerrottu Kitkassa lohia olevan. Turhaa tuo puhe ei ollutkaan, sen huomasimme, sillä kokonaista seitsemän lohta tuolla matkalla puuttui uistimiimme. Niistä kuitenkaan emme veneeseen saaneet kuin kaksi, vaan hyvä niinkin; lujat siinä näet sai leukapielet lohella olla, kiinni pysyäkseen semmoisessa kyydissä. Tavallisen kokoisia ja aika komeita järvilohia saamamme olivat. Isompiakin tuntui järvessä kyllä olevan, paha vaan, että sivu suusta menivät meiltä, kun näet pääsivät. — Hyvänniemen kohdilla näytti lohilla varsinainen "asuntopaikka" olevan, sillä sen ohi kiitäessämme oli meillä kokonaista neljä kiinni ihan vähällä ajalla ja siinä me nuot kaksi saimmekin. —

Mitä muutoin Kitkajärviin tulee, olivat ne mielestämme kauniimpia koko matkallamme. Nuo suuret selät, paikotellen kolmea neljännestäkin leveät, korkeine, metsäisine rantoineen ja pitkine järveen pistävine niemineen tekevät kulkijaan varsin miellyttävän vaikutuksen. Komea oli varsinkin muuan näköala. Siinä myrskyn käsissä kuohuva järvi lahtineen, saarineen ja salmineen, kaikki mitä viehättävimmässä sopusoinnussa. Ja tuossa oikealla rannikkomaisema semmoinen, jonka veroista saa hakea! Sievästi siinä kaareilee järven ranta, metsäisten maiden taustalla aaltomaisesti milloin yletessä, milloin aletessa. Metsän vihreän keskellä sitten helottaa tuossa kappale kullankeltaista hiekkätörmää, joka etäältä katsoen muodostaa metsää vasten mitä omituisimpia muotoja, näyttäen kuin tarumaailman mahtavalta linnalta torneineen, valleineen ja uhkeine portteineen. Ja kaiken tuon äärimmäisenä taustana ovat mahtavat Valtavaaran ja Rukatunturin harjanteet, jotka kohoovat majesteetillisen komeina yli muun ympäristön; pienemmät kukkulat ja niiden väliset vaarat ovat ikäänkuin jättiläisperheenä noiden kahden valtavanhuksen ympärillä. —

Aukeaa Tolvanselkää viilettelimme me illan suussa. Tuuli kuitenkin alkoi jo tyyntyä ja loppui vähitellen kokonaan. Näimme siis parhaaksi asettua taasen taloksi ja niin laskimme muutaman niemen nenässä olevan talon rantaan.

Kesäläksi taloa sanottiin. Muhkeimpia se ei juuri ollut muodoltaan, vaan toimeenhan siinä silti tultiin. Kun saatiin olkia lattian pehmikkeeksi kylen alle, niin maistuihan se uni lohipaistin päälle olillakin. —

Pääsy Ylikitkasta Alakitkaan Kilkilönsalmen kautta ei ole oudolle niinkään helppo asia. Siinä on näet niin mutkaiset salmet monilukuisten saarien välitse kuljettavana, että satunna vain siitä kuului tietä tuntematon osaavan neuvomallakaan; karttaan niilläkään seuduin ei ollut paljon luottamista.