"Halloo!" huutaa luikkasimme huimasti, jotta tohtorikin kuulisi, ettei meillä mitään hätää ollut. Tuota hän ei kuitenkaan ollut kuullut ja sykkivin sydämmin sanoi kiireimmän kautta kavunneensa rinnettä ylös vaaran päälle päästäkseen ja nähdäkseen, vieläkö vene eheänä allamme olisi, vai joko murskaksi murenneena ja miehet veden vellovan varassa.
"Helpotuksen huokaus pääsi, kun näin teidät rannalla veneen kanssa odottamassa", kertoi tohtori luoksemme päästyään. Sanoi hänkin koettaneensa meille tuolta ylhäältä huutaa iloansa ilmaistakseen, mutta kosken kohina ja rinteen korkeus hävittivät hänen mahtavan äänensä kuulumattomiin. — Työtä oli tohtorilla vielä alas laskeutuessaankin. Törmä näet, ollen hiukan loivempi sillä puolen, oli ihan puuton, pieniä mukulakiviä vaan kantenaan ja nepä alati tahtoivat jalkojen alta livistää niin että koskeen kivien kanssa vierimisen vaara siinä oli alati tarjolla. Onnellisesti olimme kuitenkin kohta taasen kaikki kolme matkaa jatkamassa. —
Alempana alkoivat joen törmät paikotellen loiveta ja rannatkin käydä alavammiksi. Samalla koskikin leveni ja mataleni, niin että venettä täytyi pahojen kivikkojen takia kuletella enimmäkseen koskessa kahlailemalla, aina väliin nuorassa tai sauvomissa laskien, miten milloinkin sopivimmaksi näkyi.
Vielä kerran kohosivat rannat uhkean korkeiksi, ikäänkuin arvokkaasti päättääkseen tuon sarjan mitä kauniimpia, mahtavimpia maisemakuvia. Joki solahti tuossa sievänä virtana, jyrkän mutkan tehden, viimeisten kallioseinien välitse pieneen, tyyneen lammikkoon. Mutka petti niin, ettei lampeen tultuansa hevillä huomannut, minkä kautta oli sinne päässyt. Siinäpä taasen todella viehättävä Suomen "Alppijärvi". Mahtavina kohoilevat vaarat oikealla ja vasemmalla, niistä oikean puolimainen varsinkin uhkean komea: rinteillä kasvaa vihreänä kaapuna vankka tukkimetsä, jossa kirves ei ole vielä tuhojaan tehnyt, mutta lakensa kohottaa vaara jylhänä louhikkona yli seudun. Kummankin vaaran alla on syvät alangot, joissa kuusi petäjän kanssa kilpailee alasta, ylpeänä kohotellen tuuheaoksaisen vartensa ja sulavasti suippenevan latvansa korkealle yli korkeimmankin petäjän; se ikäänkuin ylenkatseella tahtoo tuolta yläilmoista katsella alastonta kumppaniaan tuossa taarottavine tasalatvoineen. Laakson laidassa vasemmalla pilkottaa pieni niittykin vielä pienempine latoineen. Taustana on tuo kallioseinä, jonka läpi virta kuin varkain pistäytyy lampeen ja etualana viestävä, lehtoinen rinne, jota järvestä lähtevä joki virkkuna virtana edelleen vilistäen kaarevasti halkoo. — Semmoinen on lampi ympäristöineen. Ja kaunis on se todellakin katseltavaksi, lumoava silmän nähtäväksi; kyllikseen sitä ei voi ihailla.
Kaunista, harvinaisen kaunista oli tuo viiden neljänneksen taival Jyrävältä lampeen asti ollut. Harvoin jos koskaan voi toivoa muualla näkevänsä tuommoisia seutuja. Yhtä hyvin tuntui kuitenkin helpottavalta, kun matka oli nyt kuljettuna, sillä tavattoman työläs ja vaivaloinen se oli ollut: tuo alituinen jännitys alkoi käydä jo väsyttäväksi. Hauskaltapa siis tuntuikin, kun lammesta lähtien saimme lasketella vihaista myötävirtaa melkein Kitkajoen suulle asti. —
Ei ole kosket haittana Oulankajoella. Tyynenä ja leveänä, mutta samalla väliin liiankin matalana se virtailee pitkin tasankomaata. Keltaiset hiekkarannat välistä pistäytyvät pitkinä särkkinä melkein poikki joen, siten usein ollen esteenä kulkijalle. Ei liioin jälkeäkään näy enään Kitkan jylhänkomeasta luonnosta; joku vaara vaan siellä täällä etäämpänä vielä osottaa, ettei millekkään laajalle alankomaalle silti ole tultu.
Toista penikulmaa Oulankaa soudeltuamme, saavuimme vihdoinkin puoliyön aikaan Paanajärvelle.
Vaikka tosin kohta Paanajärveen laskiessa huomaa noista jo etäällekkin uhkeille näyttävistä, järveä rajoittavista vaaroista, että jotain erikoisempaa nyt taasen on edessä, ei kuitenkaan ensi vaikutus, minkä Paanajärvi meihin teki, ollut niin suotuisa kuin olimme odottaneet. Lienee tuohon vaikuttanut sekin seikka, että juuri äsken olimme jättäneet taaksemme maisemat semmoiset, kuin Kitkajokivarret olivat meille tarjonneet. Syynä oli osaksi kuitenkin sekin, ettei järven yläpää juuri mitään erinomaista olekkaan, onpahan vaan kuin monen muunkin tavallisen järven; rannat näet eivät siinä päässä järveä ole erikoisen kauniit ja Oulankajoki on vielä lisäksi lykännyt siihen suuret hietamatalikot, jotka eivät juuri kaunistukseksi ole. Taisipa sitä paitse aistimemme olla kovin väsyneet päivän ponnistuksista ja kaikesta siitä, mikä niitä niin monella tavalla oli kiihottanut.
Soutaa kitkuttelimme vielä viimeisillä voimilla puolisen penikulmaa järveä Rajalan taloon päästäksemme, se kun kuului tavallinen käyntitalo olevan.
Pitkiin puheisiin ei taloon päästyä tehnyt mieli ruveta uteliaan isännän kanssa. Kun syöneiksi vaan olimme saaneet, niin sitten kiireen kautta levolle. Ja tosi hyvältä tuo tuntuikin taasen monen yön perästä saada nukkua ihmisten tavalla. —