Näin olimme puolessakolmatta viikossa suorittaneet tuon viitisenkymmentä penikulmaa pitkän vaivaloisen matkan Kemijoen suulta Paanajärvelle.
VI. Paanajärvellä.
Omituisia nimiä antaa kansa useinkin seuduilla liikkuville tiedemiehille heidän eri tutkimuksiensa mukaan. Niin kuulee puhuttavan "kiviherroista ", "runoherroista", "ruohoherroista", "räkkäherroista" y.m.; etenkin huvitti meitä tuo viimemainittu nimitys, jolla tarkoitetaan hyönteisten kerääjiä, hyönteisiä kun näet kutsutaan Kuusamon puolessa "räkänöiksi" ja "räkiksi".
Useissa paikoin tiedusteltiin meiltäkin, tokko me tuommoisia herroja olimme ja nauraen kerrottiin heidän lapsellisesta ruohojen, perhosten y.m. kokeilemisesta ja pyydystelemisestä. Vaikea oli meidän saada kansa uskomaan, että omaksi huviksemme vaan tuommoiselle vaikealle retkelle olimme lähteneet. Epäluuloisena jäikin moni siihen uskoon, että olimme joko metsiä katselemassa niitä ostaaksemme, tai ainakin — kullan etsinnässä, s.o. kultahiekan eli kultasuonien, ei "kainaloisten kanojen".
Rajalassa kerrottiin meille että talossa pari "kiviherraa" oli ollut, jotka olivat meidän tulostamme tietäneet kertoa; samana päivänä ikäpuoleen olivat lähteneet toiseen päähän järveä. Heidän nimiä ei kyllä kukaan muistanut, suomalaisen kun on aina vaikea saada muistissaan pysymään noita hänen mielestään kummallisia ruotsalaisia nimiä. Kuitenkin arvasimme kohta, ketä nuo "kiviherrat" olivat. Tiesimme näet erään geoloogin ja hänen apulaisenansa — erään toverimme — lähteneen Kuusamon vuorilajeja tutkimaan.
Seuraavana päivänä puolen päivän rinnassa lähdimme mekin soutelemaan toiseen päähän järveä, tavataksemme jos mahdollista noita tuttujamme. Muutoinkin oli aikomuksemme käydä järveä katselemassa ja samalla tehdä pienempi retki Paanajärveltä Venäjän Karjalan puolelle.
Kauniina esiintyi nyt kesäpäivän kirkkaana helottaessa tuo kapea järvi, joka samanlevyisenä, keskikohdallaan pienen taitteen tehden ulottuu kolmatta penikulmaa suoraan lännestä itään. Uhkeina kohoovat sen metsäiset rantavaarat 100—150, jopa lähemmäs kaksisataakin metriä yli järven pinnan. Tuo ympäristön tavaton korkeus tekeekin sen, että järven leveys näyttää aivan vähäiseltä, vaikka kyllä se kilometriä leveä on melkein koko pituudeltaan. Omituisen vaikutuksen tekevät muutoinkin järveä ympäröivät vaarat Tuolla kaukana pohjoisessa, juuri Paanajärven laaksossa näet vuoden keskilämpö tulee maassamme korkeimmaksi. Kun nimittäin harjanteet joka puolelta suojaavat laakson kylmiltä tuulilta, on siellä kesällä niin kuuma, että pihka päiväpaisteella "kiehuu" huoneitten seinillä; kaikki päivänpuoleiset seinät ovatkin sen takia aivan keltaisen pihkan peitossa. Halla ei Paanajärvellä teekkään sentakia tuhojaan juuri koskaan. — Talot, joita on rakennettu jokaiseen pienempäänkin notkoon kalliovaarojen kupeille niin ettei rakentamatonta talonpaikkaa näkynyt, ovat yleensä hyvissä varoissa, vaikkeivät kovin uhkeilta ulospäin kaikki näytäkkään. Paanajärvi onkin Kuusamon rikkaimpia kyliä, kerrottiin meille.
Omituista järvelle on vielä sekin, vaikka kyllä luonnollista, että sillä puhaltaa aina länsi- tai itätuuli, milloin ei tyyni ole. Korkeat, pitkin järven rantoja olevat selänteet ne näet muuttavat niin tuulen suunnan; jostain harjanteiden välistä vain tuntee sivultapäin joskus tuulen puuskan tulevan. — Lämpimät ovat kesällä nuo Paanajärven "passaadituulet", vaan talvella ne oikein purevan kylmiksi viimoiksi kuuluivat muuttuvan.
Melkein omassa rauhassaan ovat nuokin pari-, kolmekymmentä perhekuntaa, jotka ovat Paanajärvenkylän asujamistona, saaneet elää tuolla "paratiisissaan" aina näihin saakka, sillä vasta viime kevännä oli maantie kirkolta Paanajärvelle asti saatu jonkunlaiseen kuntoon. Venäjältä eli "Vienan puolelta", kuten tavallisesti sanottiin, heidän sitä ennen täytyi kulottaa kaikki tarpeensa. Karjalaiset kauppiaat heille tuossa tietysti apuna olivat, mutta ottivatkin sitten hyvät voitot vaivoistaan. —
Niin — järvi ympäristöineen oli todellakin kaunis. Täytyy tunnustaa, ettei noita seutuja syyttä sanota "Suomen Sweitsiksi". Järveltä, varsinkin keskeltä molempiin päihin, on näköala mitä viehättävin. Korkeina, metsäisinä harjanteina kohoilevat rantavaarat toinen toistaan ylemmäksi. Järvi kimeltelee tumman sinervänä, kapeana suikaleena vaarojen välissä kuin helmi avatussa kuoressaan. Talot taas rantatörmillä pienine, kellertävine viljavainioineen ja vihertävine niittytilkkuineen, antavat tuolle kaikelle mahtavalle kuitenkin viehättävän kotoisen, idyllimäisen värityksen. Tuosta tosiaankin Kalevalan sanoin saattaa lausua: