"Ohoh kultaista kylästä!
Nurmet alla, pellot päällä.
Keskellä kylä välillä.
Kylän alla armas ranta.
Rannassa rakas venonen."
Lisätäppä tuohon vielä muuan säe, esimerkiksi:
Ympärillä vankat vaarat,
Vankat vaarat, kolkot korvet
Jotk' on ilmoille yleni
Kantta taivahan tavotti,
ja kuva Paanajärvestä on täydellinen. —
Soutelimme järveä sen itäistä päätä kohden. Matkalla tuli vastaamme mainittujen "kiviherrain" saattomies. Hän vakuutti meidän kyllä tapaavan herrat Mäntyniemen talossa, jonne ne muutamiksi päiviksi olivat asuntonsa aikoneet ottaa, sieltä jalan läheisille vaaroille tutkimusmatkojaan tehdäkseen.
Sivu soudellessa poikkesimme katsomaan Paanajärven kuulua "Ruskeakalliota", jonka oli sanottu kerrassaan kahdensadan jalan korkeudesta äkkijyrkästi, suorana kuin seinä putoavan järveen. Mitättömän matalalta se kuitenkin tuonne järvelle näytti. Olisippa vedon suurenkin uskaltanut lyödä, että jo olivat loruja sen korkeudesta puhuneet. Mutta kun alle ehdimme, niin jopa hiukan rupesi arveluttamaan, jotta totta sittenkin taisivat nuo kehumiset olla. Huiman korkealta se näet näytti, kun sitä oikein alta katseli. Ja niin suoranjyrkkä se on kuin kirveellä veistetty. Oikein niskanikamiin otti, kun tuonne ylös ällistyi alta katsomaan. — Takana olevan vaaran korkeus se niin huomaamattomaksi hävitti kallion korkeuden, petti silmän sitä järveltä arvatessa.
Katselemiseen yksistään emme tyytyneet. Kiipesimme kallion päällekkin vasemmalle kädelle kallioiden kulmaukseen syntynyttä, hiukan loivempaa uraa myöten. Jonkun verran tukea sai kiivetessä muutamista pikku pensaista ja ylempänä puista, joita halkeamissa kasvoi, mutta täysi työ oli sittenkin ennenkuin kallion päälle pääsimme.
Tuolta kahdensadan jalan korkeudelta luulimme jotain erikoisempaa saavamme nähdä. Siinä kuitenkin petyimme, sillä järvelle ei näköala juuri sanottavasti muuttunut ja takana kohosi vaan metsäinen vaaran rinne.
Äyräälle ei ollut hyvä mennä kurkistelemaan, jos ei mieli tehnyt pienelle ilmamatkalle. Koetimme kuitenkin heittää kivellä järvelle, nähdäksemme minkä verran kallion korkeus vaikuttaisi kiven lentoon, s.o. missä kivi putoaisi, mutta — turha vaiva tuo oli; rinteen peittämän rajan sisäpuolelle se aina jäi. Kallion korkeuden mittasimme borometrilläkin ja huomasimme, ettei liikoja oltu puhuttu. — Järvilaakson ilmanalaa todistavaa muutoin on niiden marjojen erilaisuus, joita täällä löytyy. Niinpä alaalla tuossa kallion halkeimassa olimme saaneet syödä mansikoita, viinamarjoja, vatukoita ja vaaraimia, joita siinä kasvoi pienellä alalla vähänsä kutakin. Kallion päälle päästyämme taas löysimme kypsiä mustikoita, juolukoita, vareksenmarjoja ja joutumaisillaan olevia puolukoita. Varmaan olisi löytynyt hillojakin vaaran rinteillä olevilta soilta.
Alas laskeuttuamme, joka muutoin oli yhtä hankalaa kuin ylös kiipeäminenkin, teimme vielä huvin vuoksi mittauksia järven syvyydestä kallion kohdalla; oli näet kerrottu järvessä "pohjattomiakin paikkoja" löytyvän. Syvä siinä olikin, neljäänviiteenkymmeneen metriin vettä ihan lähellä rantaa, mutta "pohjatonta paikkaa" emme joutaneet etsimään. — Luonnollisesti kyllä tuommoisessa vuorten välisessä järvessä on vettä syvälti, paikotellen saattaa moniin satoihin metroihin nousta, niin ettei ihme, jos kansa pohjattomia paikkoja arveleekin löytyvän. Kerrottiinpa niinkin, että järven rannat sukeltautuisivat yhtä paljon ja yhtä jyrkkinä veden alle kuin ne ilmoille kohouvat, siis aina pariin sataan metriin. —