Omituista on muutoin se jännitystila, jossa varsinkin laskumies on suurempaa koskea alas viilettäessään. Hänen kun on kokonaan vene hallittava, häneen kun toiset kokonaan sillä hetkellä luottavat, niin tuo jo — paitsi sitä että oma henkikin siinä on samallaisessa vaarassa — tuottaa raskaan velvollisuuden tunteen, joka ei salli silmän räpäykseksikään vilpistymään tarkimmasta huolekkuudesta. Saattaa kyllä olla, että tuo tunne katoaa ammatti-laskijoilta, tai ainakaan se ei heissä niin selvään näy, tottumus kun näet sekä saavutettu taito ja varmuus tekevät tässäkin kohden tehtävänsä niinkuin kaikessa muussakin. Mutta kun suuremmatta ammatti-taidotta laskee tuntemattoman, pahanlaatuisen kosken alle kerrankaan veneen, jossa useammat henkilöt uskovat itsensä kokonaan perämiehen huolekkuuden huomaan, niin epäilemättä silloin jokainen tuntee samaa vastuunalaisuuden painoa. — Tarkemmin piirtein on tuota tunnetta vaikea kuvata.
Huolekkaana — ei pelon vaan velvollisuuden tunteen tähden — nousee viilettäjä jo kappaleen matkaa kosken niskan yläpuolella seisomaan veneen perässä, tarttuu tanakammin kiinni melan varteen, tunnustaa, onko kaikki niinkuin olla pitää, sijoittaa itsensä, etenkin jalkansa, niin että saattaa vakavasti ja voimakkaasti tehdä tarvittavat liikkeet. Sitten silmää hän kosken niskalle, saadakseen selvää, mistä kohden veden kulku näyttää kovimmalta, suppilomaisesti supistuvan yhdeksi voimakkaaksi, nieleväksi virraksi, joka, niskalla tyynemmältä näyttäen, alempana keskeltään kohoaa kuin harjaksi. Jos hän keksii tuommoisen pääväylän, viilettää hän empimättä sen keskitse, "haijavettä myöten", kuten sanotaan. Vaikkapa harja kuohuksi kohahtaisikkin veneen sitä halkoessa, vaikkapa aalto vaahtoavana pursuna yli laitojen roiskahtaisikkin, niin hätää ei kuitenkaan ole, sillä aina voi olla varma siitä, että tuolla kohdin väylä on syvin.
Pahempi silloin, jos koski ei alakkaan noin yhtenä, väkevänä virtana, vaan jakaupi jo niskassaan useampiin eri haaroihin, kuten useat Iijoen koskista. Heität silloin ensin pikaisen yleissilmäyksen. Sitten valitset sen väylän, joka mielestäsi näyttää valtavimmalta ja suuntaat veneen siihen. Jos huomaatkin kentiesi hiukan erehtyneesi valinnassa, niin älä hätäydy. Pysy vaan tyynesti samalla väylällä, äläkä enään rupea niskassa toiselle pyrkimään, sillä silloin saattaa käydä huonosti: virta ryöstää ja ennen pitkää olet auttamattomasti kivillä, voimatta ohjata enään venettä tahtosi mukaan. — Koskella kyllä voi helposti "juoksuttaa" veneen viistoon toisesta päävirrasta toiseen, jos niin näkee asian vaativan, mutta silloin pitää olla aikanaan varoillaan ja veneellä hyvä vauhti, sillä sitten se kyllä sievästi luistaa virran poikitse.
Hetkeksikään ei perämies saa kadottaa koskea näkyvistään: silmät täytyy alati olla tähdättyinä eteenpäin. Samalla kun katsot veneen keulan eteen, silmäät pikaisesti jo etemmäskin, voidaksesi ajoissa laskea, miten tuo ja tuokin kallio on sivuutettava, mentäväkö kivien välistä, niiden alapuolella olevan kuohun keskitse, — mikä ei useinkaan ole tyhmintä kivikko-koskessa — vaiko sivuutettava ulkopuolelta ja vasemmaltako vai oikealta. Kaikki on äkkiä päätettävä, sillä koski ei odota silmänräpäystäkään. Ei epävarmuutta hetkeksikään! Jos hullustikkin jo luulet menevän, niin koeta vaan viime hetkeen asti, sillä yksi ajallaan tehty voimakas nytjäys vaan ja — vene kiidähtää tulista vauhtia kiven ohi, hiukan vaan sipasten sitä sivumennessään, vaikka varmaan jo luulit veneen sille syöksähtävän. Jos ainakin niin hullusti käy, että väkisinkin kivelle tai karikolle viepi, niin vielä sittenkin, jos mahdollista, koetat saada veneen niin ohjatuksi, ettei se kohta joudu poikittain virran painettavaksi, sillä silloin voi pian hukka periä. — Lyhyen veneen saapi näet vielä kivelle tartuttuaankin sauvomilla hallituksi, kun vaan virta ei pääse sivulta painamaan; sen monesti matkallamme koimme.
Semmoista se on tottumattoman koskenlaskeminen oudoilla vesillä: vaaransa sillä on jos huvinsakkin.
Soutumies sillaikaa vetelee vain tyynesti ja tanakasti, vauhtia veneelle siten lisätäkseen, koska sitä silloin on helpompi ohjata. Ei siinä saa ruveta sivuilleen vilkuilemaan: ei auta, ole rauhallisena vaan niinkuin ei asia sinua ensinkään liikuttaisi. Hänellä on kuitenkin aikaa tekemään havaintojansa, jotka voivat olla sekä huviksi että hyödyksikin. Omituista näet on siinä istuessaan tarkastella niitä eri ilmeitä, jotka laskumiehen kasvoilla, silmissä ja kaikissa liikkeissä kertovat soutajalle jokseenkin tarkkaan edessä olevan väylän laadun. Näet hänen kasvojensa lihasten jännittyvän, silmien kuin suurenevan ja sitten tarkasti tähtäytyvän määrättyyn suuntaan, sormien lujemmin kouristuvan melan varteen ja varmaan voit arvata hänen silloin keksineen edessä jonkun vaarapaikan, jota ei voi muutoin välttää kuin päättäväisyydellä ja silmänräpäykselleen lasketulla melan liikkeellä.
"Airo ylös vasemmalta!" kuuluu lyhyt komennus. Koko vene nytkähtää äkkinäisestä voimakkaasta melan liikkeestä ja samassa silmänräpäyksessä näet kallion kären vieritse vilahtavan, veneen peräpuolta kenties! kuitenkin sivumennessään hiukan jyrsäisten. Sitten ei muuta kuin: paina tyynesti taasen airot veteen ja ala kiskoa, kunnes saat uuden komennuksen, silloin oikean puolen airolla, tai kenties! molemmillakin saman liikkeen tehdäksesi.
Kun vaarapaikka on sitten ohitse, näet viilettäjän silmät kuin ilosta välähtävän, kasvojen lihasten kuin laukeavan jännityksestään. Samalla hän jo kuitenkin taasen luopi huolekkaasti eteenpäin tarkastelevan katseen. Samat temput, samat liikkeet ja samat komennukset uudistuvat aina vähä väliin siksi kunnes koski on jäänyt selän taka.
Pitkiä puheita ei sillä välin kuulu, lyhyitä komennuksia vaan, joita säntilleen totellaan. Kaikki ovat juhlallisen vakavina, sillä tieto joka hetkellä mahdollisesti uhkaavasta vaarasta väkisinkin painaa leimansa leikkisimmänkin kasvoille.
Vaikka tuo jännitystila onkin tavallaan kiihottavan hauskaa, pääsee kuitenkin kuin itsestään helpotuksen huokaus, kun kosken alle on onnellisesti päästy. Sitten kyllä kielen kannatkin irtautuvat. Perämies varsinkin mielihyvällä kertoo tekemänsä havainnot, joiden mukaan venettä ohjasi. Toiset taas tekevät muistutuksiansa siinä, missä tuntevat eri mieltä olevansa. Arvo myönnetään tietysti kuitenkin laskijan päättäväisyydelle ja hätäilemättömyydelle, jos hän on onnellisesti kosken alle veneen vienyt vaikkapa vaarallisempaakin tietä kuin oikeastaan tarve olisi ollut, jos väylän edeltäpäin olisi tuntenut.