Sitä myöden kuin haavoittuneet olivat sidotut, sovitettiin niitä vankkureille, niin pitkälle kuin niitä riitti ja lähetettiin Tsirikovan kylään, jossa niiden piti saaman paremman hoidon. Meidän pataljoonassamme kuolleille kumppaneille tehtiin hautasija pieneen metsikköön, tappo-kentän itäpuolella; siellä, nuorien tammien suojassa, pieni yksinkertainen puuristi, jonka hieno, suomeksi tehty, piirros-kirjoitus pian katoo, on ainoa merkki kulkijalle muistuttamassa niistä Pohjolan lapsista, jotka saivat osaksensa uros-kuoleman Bulgarian vieraanvarattomilla aroilla.
Toisetkin joukot olivat hautaamisen puuhassa. Kentälle kaivettiin suuren suuria hautoja ja niihin kantoivat Wenäläiset omiansa ja vangitut turkkilaiset, venäläisten vahtimiesten seuraamina, omia kuolleitansa omiin hautoihinsa.
Tässä muistuu mieleeni pieni seikka, jota jälkeenpäin minulle kerrottiin.
Turkkilaiset olivat jossakin saaneet vangiksi neekerin, ja sen ottivat venäläiset turkkilaisten kanssa vangiksi. Kun nyt turkkilaiset kantoivat ruumiitansa hautaansa, käski venäläinen vahtimies neekerinkin samaan työhön; mutta neekeripä ei huolinutkaan totella. Seuraus tästä oli sivallus selkään, mutta ei sekään auttanut. Wenäläinen löi ja käski, neekeri kielsi ja kärsi, mutta silmäyksillänsä vetosi hän kuitenkin venäläisen armeliaisuuteen. Vasta kun joku upseeri tuli lähelle kielsi hän sotamiehen lyömästä ja neekeriparka pääsi hosurinsa käsistä, kärsien hänkin uskontonsa puolesta. Neekerien uskonto, näet, kieltää heidän koskemasta vierasuskoisen kuolleesen ruumiisen.
Samana päivänä tarkasti ylipäällikkömme kenraali Gurko kaikki kokoontuneet kaartinjoukot ja kiitti heitä heidän urhollisuudestansa edellisen päivän tappelussa.
Lokakuun 26 päivänä jaettiin miehistölle, joka oli asetettu paraatiin kentälle, soiton kaikuessa ensimmäiset Yrjön tähdistön urhollisuuden ristit, joita annettiin kolme joka komppanialle. Miehet saivat itse määrätä kutka olisivat ansiollisimmat ja kelle siis niitä annettaisiin. Ensimmäinen suomalainen, jonka rintaan kenraali Ellis kiinnitti Yrjön ristin, oli ensi komppanian vältvääpeli.
Muutamien päivien kuluttua oli tuo ankara taistelu muuttunut ikäänkuin unelmaksi, mutta se oli kuitenkin unelma, joka ei milloinkaan haihdu sen näkijän silmistä.
Huomio käännettiin nyt Dolni Dubniakia kohden, sittekuin Telish erittäinkin tykistön toimesta lokakuun 25 p:nä oli antaunut. Tarkk'ampuja-prikaatista oli yksi pataljoona joka päivä etuvartiona Dolni Dubniakin läntisellä puolella, 3:mas kaartin tivisjoona teki samaa virkaa sen itä-puolella ja keskirintaa vartijoivat mariopuolalaiset husaarit.
Lokakuun 30 p:na tuli meidän pataljoonamme vuoro astua 1:sen sijaan etuvartioon. Vaihdon piti tapahtuman päivän valjetessa ja niin hiljaa kuin mahdollista, etteivät turkkilaiset sitä huomaisi ja rupeisi meitä ampumaan. Niin vallan hiljaa se ei kuitenkaan onnistunut, sillä he olivat varmaankin huomanneet sen, koska ampuivat muutamia laukauksia; se ei kuitenkaan vaikuttanut pahempaa kuin että yksi meidän miehistämme nimeksi vaan haavoittui. Sittekuin miehet taasen olivat päässeet ampuma-hautoihin taukosi vihollinen ampumasta. Ampumahaudat olivat osaksi aukealla tasangolla osaksi maissipelloissa. Niitä siirrettiin joka yö yhä lähemmäksi ja vihdoin ne jo olivat niin lähellä, että helposti saattoi nähdä vihollisen niitä valmistavan.
Pataljoona vietti yön vartiopaikallansa toiseen aamuun, jolloin 4:jäs pataljoona tuli meidän sijaamme sinne. Prikaatin leiripaikka oli sillä välin siirretty Gorni Dubniakista Dolni Dubniak'iin, jonka tähden pääsimme kävelemästä tuota 8 virstan matkaa edelliselle leirisijallemme. 4:nen pataljoonan perästä tuli vartijaksi ensimmäinen, ja kun sen perästä Moskovan kaartin rykmentin piti tuleman vahtiin, huomattiinkin että turkkilaiset yöllä olivat menneet matkoihinsa ja jättäneet varustuksen ihan puolustuksetta. Sen ottivat siis Wenäläiset haltuunsa, eikä aikaakaan niin istuimme kaikessa rauhassa isomman vallituksen sisässä; niitä oli kolme ja olivat ihan samankaltaisia kuin Gorni Dubniakissa. Sittekuin leiri oli muutettu kylään, oli Gurko tehnyt tehtävänsä mitä koski Plevnan lopullista piirittämistä.