Kun astuu portista sisälle, on näky ihan toisellainen, kuin kadulta katsellen saattaisi päättää; kadun puolella osoittaa rakennus mitä suurinta yksinkertaisuutta, täällä taasen pihan puolella on katsojan edessä viehättävä näky. Edessänsä on sievän puutarhan takana puutarhaakin sievempi rakennus. Avaria portaita myöden noustaan avoimeen eteiseen, jonka kattoa muhkeat pylväät kannattavat. Oikean puolinen ovi vie isännän huoneesen, jossa hän ottaa vastaan miehiset tuttavansa; vasemman puolisesta ovesta tullaan naisten vierashuoneesen. Vastapäätä portaita on keittiö ja keittiön oikealla puolen on nais-orjien huone ja vasemmalla kylpy- ja lämmitys-huoneet. Lämmityshuoneesta tullaan taasen pieneen kasvilla koristettuun pihaan, jonka takana on vaimojen asunto eli "haremi", joksi turkkilaiset sen sanovat. Siellä asuu, paitsi naisia, pojatkin kunnes ovat täyttäneet 13 vuotta, jolloin ne alkavat olla yhdessä talon miehisien palvelijoiden kanssa, joiden töihin he ottavat osaa.
Naisten puku on tavallisesti pieni nuttu, leveät nilkkaan yhteen sidotut housut ja lopuksi vaate semmoinen, että se peittää koko olennon ja jättää näkyviin ainoasti silmät. Turkin naiset rakastavat puvuissansa väri-loistoa, jonka tähden kauppapuodeissa nähdäänkin kullalla ja hopealla kirjailtuja somia silkkipukuja. Jalkineina heillä 011 safiaaniset saappaat, päällyskengät ja puiset anturukset sade-aikoina käytettäväksi.
Miehillä on vähän kapeammat housut, liivit ja pieni nuttu, niiden päällä iso silkkinen päällysvaate ja päässä punainen, valkoinen taikka musta tupsulla varustettu "fetsi", joka on tehty huovasta ja on joksikin samanlainen kuin meillä käytetyt hatut jos niistä ottaa röydän pois, toisilla on yhtä monen värinen turbaanikin, joka taasen on pitkä vaatekappale, joka kiedotaan monin kerroin pään ympäri. Vyötäisillä heillä on erinomaisen loistava vyö, jonka poimuissa kantavat aseensa, rahakukkaronsa, kirjoitus-neuvonsa, tupakka-astiansa ja piippunsa. Heidän jalkineensa ovat samanlaatuiset kuin naistenkin, vaikka vähäisen karkeammat. Turkkilainen sotamies on puettu samanlaisesti kuin kansakin, jonka tähden hänen onkin helpompi liikkua, mutta joka myöskin vaikuttaa, ett'ei hänellä ole samaa soturillista ulkonäköä kuin europalaisella soturilla yleensä on.
Jättäkäämme nyt nämät yleiset silmäilyt ja palatkaamme oloomme Sofiassa. Välttämättömän levon perästä oli ensi tehtävänä hankkia suolaa ja muita tarpeita. Niitä saatiinkin kreikkalaiselta kauppiaalta kohtuullista maksua vastaan. Aika kului siten, että sotaväki oli vahdissa kaupungin etuvarustuksissa; meidänkin pataljoonamme oli siellä pari kertaa.
Tammikuun 7 päivänä saatiin vihdoinkin lähtökäsky ja samalla saimme tietää toisenkin miellyttävän tiedon. Se oli tieto siitä, että Suomesta meille lähetetyt lämpöiset vaatteet olivat saapuneet yhden päivän matkan päähän meistä.
Aamulla 8 päivänä olimme valmiit lähtemään. Prikaatti kuului Shuvalovin kolonnaan, jonka piti kulkemaan kivitietä pitkin Vähäisien Balkanien linnoituksia kohden. Niiden yksitoikkoisien päivien perästä, joita Sofiassa olimme viettäneet, tuntui mielessämme hyvältä taasen saada liikkua etelään päin, sillä kaikki tiesimme, ett'ei kotomatkaa enään Balkanien kautta tehtäisi, vaan vasta tykkönään murrettuamme vihollisemme voimat saisimme ajatella kotiin menoa. Jos vielä puolen päivää olisimme Sofiassa odottaneet, olisimme saaneet lämpöiset vaatteemme, mutta kun kenraali Ellis esti viipymisen, niin ei muuta neuvona kuin 9:tenä päivänä aamulla matkaan. Hämyssä tulimme Kardak'in kylään, jonne jäimme yöksi. Tämä oli kurjimpia kyliä, mitä koko retkemme ajalla olimme nähneet. Vähän myöhemmin saapui kylään pari kuormaa, joissa oli saappaita ja sukkia, jotka heti meille jaettiin. Kulkuneuvojen vuoksi oli vaikea kaikkia kuljettaa, jonka tähden tuotiin mitä pidettiin välttämättömimpänä; ainoasti upseerit saivat villapaitansa, huivinsa, villamyssynsä y.m., y.m. ja niiden mukana jonkun tervetulleen rivin kotoa. Usealle alapäällikölle ja sotamiehellekin oli kotoa lähetetty erityisiä myttyjä, joissa heillekin oli kirjeitä, mutta koska ei sotamiehen sydän herrojen päällikköjen mielestä sisältänyt mitään hellempiä tunteita kotoa kohden, ei myöskään pidetty väliä heille toimittaa heidän kodistansa lähetettyjä — minä rohkenen vakuuttaa sen — sydämmellisellä mielihyvällä vastaan otettuja tietoja. Vaikka tämmöinen kohtelu luonnollisestikin meissä herätti nurjamielisyyttä, ei tämä kuitenkaan ollut ainoa tunne, jonka tunsimme. Me myönsimme mielellämme että Suomesta lähetetyt tavarat osoittivat äitiemme ja siskojemme hellää huolenpitoa meistä, ja vaikka emme olisi ensinkään saaneet heidän lähettämiä "lämpömäisiänsä", ei kiitollisuutemme heitä kohtaan olisi ollut sen vähempi, sillä me olisimme kuitenkin olleet vakuutetut heidän lempeän sydämmensä osanottavaisuudesta.
Seuraavana päivänä jatkettiin matkaa Tirnovan kylään, jonne ehdimme hämyssä. [Tämä ei ole sama Tirnova, Bulgarian pääkaupunki, jonka seuduilla Skotelev ja keskiarmeija liikkui. Ylhäällä mainittu Tirnova on Balkanin eteläpuolella ja toista paljoa lännempänä.] Tirnovan kylän ovat Kaukasiasta tulleet Tserkessit rakentaneet; sekin oli hyvin kurjan näköinen, ehkä senkin tähden, että sen asukkaat olivat paenneet. Useimmista mökeistä oli akkunat rikki ja ovet pois. Tänne oli jo uusi pataljoonamme päällikkö, eversti Procopé saapunut, jonka tähden hän heti otti päällikkyyden ohjat käsiinsä. Ei tämä uusi päällikkömme nyt ruvennut ensi kertaa viemään sotajoukkoa "luotien rämssyyn;" Permin rykmentin etunenässä H.K. K:tensa Perintöruhtinaan armeijassa oli hän jo vienyt poikiansa "moneen verileikkiin ihanaan" ja häntä saavat kiittää siitä, että vihollinen Tsarkioin ja Tserkovna'n luona voitettiin.
Ilma oli ehtoolla kylmää; pohjatuuli toi lumipyryn mukanansa ja vaikea oli löytää puitakaan valkeiksi meille. Ehtoommalla pääsi valkea irti eräässä tuvassa, jonne entinen päällikkömme oli pannut hevoisensa suojaan, (sotamiehet makasivat mäellä); tupa paloi poroksi hevoisinensa päivinensä.
Seuraavana aamuna (tammik. 11 p:nä) kello 7 lähdettiin taasen eteenpäin. Pyryn tähden oli tielle kokoontunut melkoisesti lunta, joka teki marssimme sangen vaivalloiseksi. Me lähenimme nyt taasen vuorisia seutuja, kivitie kävi yhtä mäkeä ylös, toista alas ja miehet saivat taasen ruveta tekemään vanhaa työtänsä, hinaamaan kanuunia. Hyvään aikaan ehtoopäivällä saavuimme pieneen Ihtimanin kaupunkiin, jonne taasen jäimme yöksi.
Kello 7 aamulla seuraavana päivänä jatkettiin taasen matkaa. Ilma oli kaunis ja kirkas, teillä oli paljon lunta. Käveltyämme noin tunnin oli edessämme melkoisia vuoria, ne olivat n.k. Trajanin portit. Taasen jaettiin jalkaväelle kanuunia kuljetettaviksi ja miehiemme ahkeruuden ja uutteruuden tähden olivat heille jaetut kanuunat melkein aina ensin perillä. Tien vieressä oli yhä kaatuneita härkiä ja hevosia, sekä särkyneitä ajo-neuvoja. Yhtämittaa kello 2:teen yöllä pitkitettiin tuota raskasta työtä, kunnes vihdoin ehdimme Weitrenovan kylään, joka oli vuoren juurella. Ei nytkään suotu meille lepopäivää, vaikka Sofiasta lähdettyämme melkein saattaa sanoa, että yhtämittaa olimme olleet maantiellä. Päiväkäskyssä ilmoitettiin meille, että marssi oli alkava taasen kello 7 aamulla. Usea oli niin väsynyt, ett'ei edes jaksanut varrota niin kauvan, että hän olisi saanut lämmintä teetä, vaan heitti itsensä lumipöykkyyn ja nukkui. Kun aamulla lähdettiin eteenpäin, jäi neljä miestä väsymyksestä jälkeen, mutta ne saivat pataljoonan kiinni taasen, kun se 10 virstan käveltyänsä pysähtyi levähtämään Busjulin kylään. Tätä levähdystä venytettiin koko pitkäksi ja täällä jaettiin sotamiehille 13 Yrjön-ristiä Balkanien ylimenosta. Vihdoin annettiin käsky levätä koko päivä, jonka tähden usea mies lähti kylästä hakemaan ruokaneuvoja.