Heidän arkipäiväinen pukunsa 011 tavallisesti hyvin yksinkertainen. Avarat housut, sidottuina nauhoilla kiinni sääreen. Samoilla nauhoilla kiinnittää hän anturuksensakin. Valkea paita, liivit, vyö ja lyhyt nuttu, iso lammasnahkainen lakki taikka punainen "fetsi" (turkkilainen pään-peite); siinä miehen puku. Vaimoväet taasen, niinkuin naiset ainakin, koristavat mielellänsä itsensä. Niiden puku on tosin yksinkertainen, lyhyt karkea hame, vaalea kirjava esiliina ja anturukset, mutta hiuksillansa oli naimattomilla naisilla iso tekeminen, iso joukko pieniä palmikkoja, rahoja, helmiä ja muita koristeita pää täynnä. Naineen päätä taasen peitti korkea kankaasta kiedottu myssy. Molemmilla oli rannerenkaita, isoja korvarenkaita, vanhoista rahoista yhteensovitettuja kaula-rengaksia. Emännällä on vyötäisillänsä vyö, jonka pitää kiinni iso solki.
Bulgarialainen asuinhuone on joko puuta taikka palmikkoa ja savea. Siinä on tavallisesti kaksi suojaa, joista ulkopuolinen käytetään keitto- ja asuinhuoneena, usein karja-suojanakin, sisimmäinen makuuhuoneena. Katto peitetään joko oljilla taikka kivilevyillä. Laattiaa ei ole, maa on vaan painettu ja astuttu lujaan. Tulisija on keskellä laattiaa ja katossa on savu-reikä. Seinässä on luukulla suljettavia nelikulmaisia aukkoja, joista päivä pääsee huoneeseen. Öljytyt paperit aukkojen edessä ovat yleisempiä, mutta lasia on vain varakkaimmilla.
Bulgarialaisella ei ole muita työ-aseita kuin puukko ja kirves, joka viimeksi mainittu on hyvin meidän piilikirveemme näköinen. Niillä hän tekee kaikki tarpeensa: huoneensa, puuastiansa, auransa ja rattaansa.
Elantotapansa osoittaa heidän sivistyksensä alhaista kantaa. Mies hoitaa pellon ja karjan; vaimo keittää maissin, leipoo leivän, joka käy sangen yksinkertaisesti: jauhoista tehdään taikina ja siitä muodostetaan iso, mutta ohut kakko. Se lasketaan pellille taikka laakealle kivelle, pannaan tulisijalle ja peitetään kuumalla tuhalla. Ei kulu tuntiakaan niin on kakko valmis. Tätä uudistetaan joka päivä. Maitoa tavataan harvoin ja saadaan joko kutusta taikka puhvelilehmästä. Voita tehdään kutunmaidosta.
Naiset kehräävät lankansa ja kutovat kankaansa vanhanaikuisilla teollisuus-aseilla. Kangas ei ole hienoa, mutta on joskus sievääkin. Itse Bulgarialainen tekee vaatteensa, jalkineensa, nahkansa. Koko kylässä ei ole muuta käsityöläistä kuin seppä. Nahkoja ei parkita niinkuin meillä, niiden valmistustapaa minä en tiedä, sillä minä en joutunut näkemään miten he niitä tekivät, mutta niissä on vielä käytettäissä karvat.
Heidän tapojansa on rauhattomana sota-aikana vaikea huomata. Soturien siellä-olo ei kuitenkaan tykkönään heitä voinut tehdä rauhattomiksi. Päivät kadoksiin toimivat he talous-askareitansa ja illalla kokoontui koko perhe lieden ympärille. Emäntä laittoi iltaruokaa ja miehet istuivat kymärässään piippu hampaissa heidän toimiansa katsellen tuskin mitäkään puhumatta.
Ollessamme eräässä kylässä lähellä Balkania, jouduin näkemään bulgarialaisten häiden loppu-osaa; näin, nimittäin, kuinka morsianta tuotiin uuteen kotoonsa, sulhasensa taloon.
Kävellessäni tiellä eräänä päivänä kuulin jonkinlaista kummallista lauluntapaista melua etäämmällä. Ihmetellen mistä se tulisi, lähdin muutamien kumppanien kanssa kävelemään eteenpäin, eikä aikaakaan niin näkyi väkijoukko tulevan kujaa pitkin vastaamme. Edellä kulki vanha harmaapäinen mies, laulellen, hyppien ja tehden jos jonkinmoisia koukeroisia liikkeitä ruumiillaan ja kantaen kädessänsä kivi-ruukkua. Hänen perässänsä tuli kahden puhvelin vetämät suuren suuret raudoittamattomat vankkurit. Lukija muistanee vielä kertomukseni Rumanialaisten ajokaluista? Nämät olivat ihan samanlaiset. Kumpaisistakin längistä nousi noin parin kyynärän pituinen keppi, jonka päähän oli pantu naisen päähuivi liehumaan. Keppien päitä yhdisti nauha, johon oli kiinnitetty pieniä rautaisia kelloja. Keskelle vankkuria oli asetettu iso kirstu. Sen päälle oli tehty peitosta kuomi, joka kuitenkin oli niin matala, että morsiamen, joka seisoi kirstunsa edessä, täytyi olla pää kymärässä. Hänellä oli huntu silmillä, mutta oli muuten koristettu miten paraiten sopi. Etenkin oli rahoja sovitettu jos jonnekin hänen vaatteihinsa, semmenkin olivat hiukset niitä täynnä. [Turkkilaisten rahoissa on nimittäin reikä syrjässä.] Hänen vaatetuksensa oli semmoinen kuin Bulgarialaisten tavallisesti on. Heijastavan valkeat paidan hijat ja sukat näyttivät sangen sieviltä. Jalkineita hänellä ei ollut. Hänen edessänsä seisoi kaksi tyttöä ja takanansa samoin kaksi, jotka kaikki lauloivat täyttä kurkkua. Nämät tytöt epäilemättäkin tekivät samaa virkaa kuin telturit meillä. Vankkurien perässä marssi jalkaisin noin 30 henkeä, joista, niinkuin jälkeenpäin huomasin, suurin osa oli "kuokka-vieraita". Matkaa jatkettiin sitten sulhasen talolle, härjät talutettiin tuvan oven eteen, riisuttiin valjaista ja talutettiin pois. Naiset, paitsi morsian, hyppäsivät alas vankkurista, kävivät huoneessa ja toimittivat jotakin, josta emme kuitenkaan viisastuneet. Vieraat, jotka kulkivat perässä, asettuivat seisomaan siten, että vankkurit jäivät heidän ja tuvan oven välille. Mies, joka äsken oli astunut edellä, astui nyt väkijoukkoon ja antoi jokaiselle viini-ryypyn ruukustansa; tätä tehdessä laulaen yhtämittaa. Sittekuin kukin oli saanut ryyppynsä, herkesi mies laulamasta ja jäi väkijoukkoon seisomaan. Eipä aikaakaan, niin tuli vankkurien viereen vanha mies ja vaimo, arvelumme mukaan joko sulhasen taikka morsiamen vanhemmat, ja alkoivat laulellen tanssimaan ja hyppimään vankkurien ympäri. Tätä he uudistivat kaksi kertaa, jonka jälkeen hekin tulivat väkijoukkoon seisomaan. Nyt tuli tuvasta nuori mies, tämä oli sulhanen, kädessä vanha sapeli, jolla hän aika lailla sivalsi oven pieleen ja kääntyi sitten väki-joukon puoleen ja puhui hetken aikaa. Hänkin uudisti puhettansa ja lyömistänsä kaksi kertaa. Pantuansa sapelin pois, kapusi hän katon päälle, jonne tytöt heittivät hänelle valkean liinasen, kaksi kakkoa ja puukon. Liinasen levitti hän syliinsä ja alkoi sitten puhua rupattaen paloitella leipiänsä pienille palaisille. Sitten hän otti liinasen kulmista kiinni, heitti kaikki leivän palaset yht'aikaa väkijoukkoon, jättäen kuitenkin liinasen käteensä. Näistä palasista kiirehti kukin ottamaan yhden, jonka syötyänsä, suurin osa väkeä lähti pois. Minä jäin kuitenkin kumppanineni katsomaan, miten tämä päättyisi. Sittekuin tämä oli tapahtunut, tuli kaksi tyttöä tuvasta, ottivat morsiamen, joka koko ajan oli liikkumattomana seisonut hankalassa asemassansa, syliinsä ja kantoivat hänen sisälle. Sulhanen hyppäsi alas katolta ja parin muun miehen kanssa hinasivat he morsiamen kirstun tupaan. Sinne meni nyt kaikki väkikin perässä.
Mekin päätimme rohkeasti astua tupaan; arvelimme, näet, että sotamiehen vapaus vieraalla maalla, jossa sota oli paraillaan, tässä kohden oli hyväksi käytettävä. Tuvassa oli savi-laattialle levitetty kaksi valkeata vaatetta, jolle tytöt paraikaa kantoivat leipää, kutun juustoa ja ainakin kolmenlajista soppaa. Vieraat istuivat ruokien ympärille ja ristinmerkin tehtyä kiersi viiniruukku taasen hengeltä hengelle. Ainoastaan ensimmäistä soppalajia, jossa oli kanan lihaa, riisi-ryyniä, väskynöitä, rusinoita ja tiesi mitä sekoitusta, minäkin maistoin. Syöminen kävi sangen yksinkertaisesti: leipänsä palasella tuhri kukin soppa-astiaan ja jos sieltä jonkun kappaleen löysi, täytyi heti painaa se peukalollansa leipäänsä vasten, jos tahtoi sitä suuhunsa kuljettaa. Tavantakaa maistettiin ruukusta viiniä.
Kun oli lakattu syömästä, pani kukin piippuunsa tupakkaa ja tuskin olivat ehtineet saada valkeata päälle, tuli morsian, joka ei ollut läsnä aterialla, sisähuoneesta ja istui myös laattialle lähelle sisähuoneen ovea. Nyt oli hän jo pannut huntunsa pois. Niinpian kuin hän oli tullut tupaan kantoivat naiset sinne kaikenlaatuisia tavaroita, joita rupesivat jakelemaan, ensin morsiamelle ja sulhaselle, sitten muillekin vieraalle. Mikä sai huivin, mikä liinasen, mikä paidan j.n.e. Se joka oli lahjan saanut laski sen olallensa, meni sitten morsiamen ja sulhasen eteen, ojensi heille molemmat kätensä, puhui jotakin ja lähti sitten pois.