Seula se puohdinna oisi
Patriotismin ja muun,
Ruumenten röykköhön loisi
Pois nämä pieksäjät suun!
Kreikkalaisen vala.
(Menneestä vuosisadasta).[4]
Kuin kauan. Palikarit, kuin kauan aiomme
Kuin karhut yksin käydä me rotkoiss' vuortemme?
Kuin kauan metsiss' olla ja piillä aina näin?
Ja vanhempamme jättää ja lapset, synnyinmaan,
Myös hellät mielenliitot ja tunnot unhottaa?
Yks' hetki kallihimpi on olla valloillaan,
Kuin vuotta viisikymment' on orjan kahleissaan;
Elo kurja se, kuin täytyy vaan aina peljätä,
Ett' eikö päätän' poikki jo kohta lyötetä!
Siis yhtykäämme kaikki! Jo aika tullut on!
Ja ristin päällä liitto lyökäämme vilpitön.
Niin nostakaamme kättä me kaikki vannomaan
Nyt Luojan vahvan kautta ja kaikkivaltijaan:
"Sen vannon sulle, Herra: ei hirmuhaltija
Mun niskoani koskaan voi maahan kuonnuttaa,
Mua pakko ei, ei pyyntö saa häntä kuulemaan,
Ei uhkaus eikä kulta, jos kaiken maailman.
Niin kauan kuin mä liikun ja allani on maa,
On mulla yksi toivo: tuo Turkki turmella.
Mä orjanluonnon murran ja kahleet synnyinmaan'
Ja tappelussa seison ain' läsnä johtajaan'.
Jos rikkoisin tään liiton, mua taivas rankase,
Ja luhdo luuni tuhkaks' ja tuuleen viskele!"
Virolaisen valitus.
(Mukaelma.)
Enpä tuohon tuskastuisi,
Pahastuisi pakkotyöhön,
Enkä kaskea kajoisi,
Palon polttoa pakene.
Vaan ma tuskastun talohon,
Pahastun hovin pahoihin,
Kajoan kovan kuria,
Kovan ilkeän isännän,
Suuta suuren Saksalaisen,
Kättä korkean komannon. —
Voi sinua, Virolainen,
Virolainen, vaivalainen!
Punaiset on herran portit,
Herran ukset hurmehiset
Verestä Viron urosten,
Viron poikien punasta.
Miehet rauoissa rujuvat,
Virot vertensä vilussa.
Pojat pauloissa pahoissa,
Toiset tyrmien tuhossa.
Immet itkien matavat,
Valittaen vanhat vaimot
Armoa anelemahan,
Huojennusta huutamahan
Herralta kovan kovalta,
Isännältä ilkeältä.
Isäntä ulos ajavi,
Herra heitti huonehesta,
Rengillänsä ruoskittavi,
Passarillansa panetti
Armojen anelijoita,
Hakijoita huojennuksen. —
Min kana munan munivi,
Se on syöä Saksalainen;
Minkä lammas lapsen saapi,
Se on paistiksi pahalle;
Lehmä vasikan valutti,
Herttaisen härän Heluna,
Ottipa, osasi senkin,
Riisti raukalta Virolta;
Tamma varsansa tekasi,
Orihin olille saatti,
Ori Saksan reen etehen,
Saksan suositeltavaksi;
Äiti poian tuuitteli,
Turvaksensa toivotteli,
Sinnepä sekin sekautui,
Orja olkosi pojiksi;
Päivät viettävi pelossa
Rukoellen ruoskijoita,
Yöt uuettomat vesissä
Rukoellen Luojoansa,
Luojalta lohutustansa,
Kullan kuoleman tuloa. —
Paha on päähän pääseminen,
Tuima aikahan tulenta;
Tulta tuoahan hovissa
Hovin leipänä etehen.
Itkua oluet siellä,
Viinansa haluvesiä,
Kipunoit' on kakkaransa,
Vitsoja veropalansa.
Jos ma pääsisin pahasta,
Pahan pauloista pahoista,
Pääsen tuimasta tulesta,
Hukan hirveän kiasta,
Pääsen karhun kainalosta,
Hauin suuren hampahista.
Jos ma pääsisin hovista,
Herran linnan liepeheltä,
Et sinä enämpi minua,
Koira kirjava, purisi,
Etkä päälleni enämpi
Kavahtaisi, koira musta.
Tehkös liitto, koiraseni,
Luja liitto laatikamme,
Ett' etten enämpi hauku,
Purisi kovan kovasti,
Niin minä lihoa toisin,
Kakut kantaisin eteenne,
Kainalossani Kokille,
Huivillani Hurttaselle,
Simolle hihan sisässä,
Pennulle poveni päällä.