Täss' on tämä Louhivaaran salo,
Josta kautta kouluhun kulimme
Ennen poikapolvess' ollessani.
Täss' ei nähdä mökkiä, majoa,
Eikä kuulu karjan kellonkilke
Eikä hallin haukunta salolla.
Hongat hattaroita hajoittavat,
Kuuset käyvät taivahan kumuhun,
Jähmenneitten jättiläisten haamuin
Kelot kamoittavat kulkevaista.
Voi, kuin minä aina olin uljas
Tästä kautta syksyin kuljettaissa!
Minä olin, — muiden peljätessä
Salon karhun käyvän kimppuhumme
Taikka rosvon ryöstämään tulevan,
Mielestäni suurin sankaria.
Minäpä, niin uneksin ja toivoin,
Keskellä saloa saavuttaisin
Karannehen Kustu-Mustalaisen,
Hänet kamppailtua kiini löisin,
Kihlakunnan kiitokset niin saisin. —
Toiste tiellemme tulisi karhu,
Kiljuen, kitaansa aueksien;
Puukkoveitsen vyöltäni vetäen
Minä sankarin väkevän käellä
Syoksisin sen karhulle kitahan,
Tapettua taljan saisin kuulun,
Jonka koivet reestän' reuhkeleisi!
Pois on mennyt, pois, tää poikainto,
Vaikk' on käsivarten' vahventunut:
Mua mustalaiset mustentavat,
Irti käyden, ilman kostottani;
Lykyn lahja, onnen kauppa on, kuin
Kynttä koettamatta saanen käydä
Kaksijalka karhuin' kanssa rinnan!
Kynälampi.
Pikku lampinen
Hietalietteines,
Joka rantoines
Minun lapsuen
Olit merenän':
Sua tervehdän!
Kaarnalaivojan'
Laskin laineilles,
Sinun saattaakses
Tuulen mukahan
Maihin kaukaisiin,
Merentakaisiin!
Taikka vallatoin
Poikaparvessa
Kesän kuumalla
Uida polskuroin
Haaleiss' aalloissas
Hietarannoillas.
Taikka kiitelin,
Talven tultua,
Jääsi kannella
Liukkain luistimin,
Niinkuin iloinen
Ilman leivonen.
Oi, ken muuttaa vois
Vielä kerrankaan
Lapsimaailmaan! —
Vaan se mennyt pois,
Pois on polvekseen,
Lapsuus rauhoineen!
Eräs nuorukaismuisto.