Jos missä matkustellen, jos kunne kulkenen,
Sit' yhtä armast' aikaa mä aina muistelen,
Kuin kahdeksannentoista mä täytin vuoteni,
Ja lyyran olin saanut juur' vasta lakkiini.
Sydämen' kevyt oli ja mielen' murheetta.
Mä hengin, liikuin, lennin kuin leivo taivaalla,
Jot' ilman liekka kantaa ja tuuli kuljettaa:
Tällaisna silloin jouduin Savossa pappilaan.
Ne kaikki vielä muistan: sen tyynen lahdekkeen,
Ne sadat saaret, salmet ja seljän sotkineen,
Ja Neulamäen jylhän ja Puijon korkean
Molemmin puolin lahta kuin vahdit seisovan;
Ja muistan Kalmonsaaren rastaineen, ruusuineen,
Ja auringon sen taakse kullaisna laskeuneen,
Ja kuinka kuutamalla me sinne soudeltiin,
Suloisin Suomen kielin lauleltiin, soiteltiin.
Ja ennen muita muistan sun, tyyni tyttönen,
Jok' ensi lemmen liekkiin sytytit sydämen'!
Sä päivill' aurinkoni, öill' olit kuutaman',
Sä kaikki ajatuksen' ja kaikki unelman';
Kuin vaan sä päällen' katsoit, niin taivas aukeni,
Kuin kasvos poies käänsit, niin päivä pimeni, —
— Mä tätä armast' aikaa viel' aina muistelen,
Jos missä matkustellen, jos kunne kulkenen!
Eräsnä syntymäpäivänäni.
Jo kahdeksanneljättä vuotta,
Ja poikana hulluan vielä!
Olis aika jo mieheksi tulla,
Varovaksi ja viisaaks' kuin muutkin!
Jo kahdeksanneljättä vuotta!
Ei viisauden hampahat varmaan
Minun suuhuni syntyne koskaan,
Kuin kappale toista jo puolta
Ikäpäivi' on jälkeeni jäänyt,
Ja poikana hulluan vielä!
Jo kahdeksanneljättä vuotta!
Sanotaan: mitä nuorena oppii,
Sitä vanhana taitavi vielä.
Väh' on saattanut oppini olla,
Runotaitoa kenties hiukan,
Vähän saattanen vanhana taitaa,
Runojalkaki jäykäksi käynee,
Ja viisasten harmaiden partain
Parihinpa en kelvanne koskaan!
Jo kahdeksanneljättä vuotta!
Ja tehnyt en juur' ole muuta
Kuin kantanut kortisen, kaksi
Tuon yhteisen työn yritykseen!
Näin maassa, — se kaukan' on meiltä
Joka puutoint' on, kivitöintä,
Laki säätänyt on, joka miehen,
Ken muualta matkavi maahan,
Kiven kirkoksi kanssansa tuoda;
Kuka tuo kiven, ken tuopi kaksi,
Sivumennen röykköhön heittäin;
Vaan kiire on kaikilla eelleen,
Ja valmista ei näe kenkään!
Syksyllä.
Idän römsy ikkunata huuhtoo,
Tuuli tuivertavi pihlajata,
Pimeyden peitto maalla riippuu,
Tähtiä ei tuika taivahalta,
Eikä kuudanta kumota maalle.