LYYLI. Jo hän läksi.
LEENA. Kipa silläki. Mie kanss aattelin, oisiks sinn männä vai pysy'skö kotonaa, ikä-ihmine. Mut kerra männt Eeroki. Mikä mie oon Tuhkimus kotonn istumaa'? (Rientää vasemmalta.)
VILHO (Lyylille). Isäsi on kait sisällä?
LYYLI. Niin.
VILHO (aikoo mennä tupaan, mutta jää kuuntelemaan).
ELSA (Lyylille). Siis huomen-aamuna?
LYYLI. Eihän siitä vaan ole minulle mitään vaaraa, edesvastausta?
Elsa (hämmästyy). Kylläpä ovat syvällä teissä epäluulon juuret.
VILHO. Enemmän avomielisyyttä, lähestymistä molemmin puolin, niin moni solmu aukeneisi.
LYYLI (pahoillaan). Suokaa anteeksi, rouva hyvä! Tulen ilomielin.