VILHO. Hyvin Te tunnette nämä karjalaiset, eno. Niin ne ovat alttiita hetken vaikutuksille. Pikku seikka vaan otolliseen aikaan, ja heti kääntyy tuuli.
ANTERO. Onko tämä "pikku seikka"? — Ei, mutta joutukaamme! Viheltäkää, kun näette hänen lähestyvän sulkua! Minä kierrän vastaan. (Menee oikealta.)
VILHO. "Kierretään" — sehän se on nykyajan sotataito, joka tosin ei kasvata sankareita. (Menee vasemmalta.)
Toinen kohtaus.
MARTTA ja ALPO (tulevat hiljaa palvelusväen ovesta).
MARTTA. Jo männiit viho'nki viimme kaikk'. Tuoki Lyyli' harakka, yht-vähhää kestä pesässää.
ALPO. Mikä heillä kaikilla lieneekin tänä yönä?
MARTTA. A kokkous on työmiehill siint lakost, ja Vallinkorva mitä puuhannoo. Jos polttaa viel koko ruuki.
ALPO. Oikeastaan pidäisi Vallinkorvan olla minun liittolaiseni patruunaa vastaan. Kaikki minunkin tekoni hän syyttää patruunan päähän, vanhasta vihasta — hi — hi.
MARTTA. Kaikk'ha ne o työmiehetki siinn uskoss, jott sie oot ostant
Vallinkorva' maan patruuna' konttoo'.