MARTTA. Nii mie luulen.
ALPO. Sitte ei auta muu kuin työndää Vallinkorvan syyksi koko varkaus, jos se tulee ilmi sopimattomaan aikaan. Hänen velkakirjansa poissa, Iikan viilaama avain — hi hi: se reitti vedää.
MARTTA. Kehe sie oot tullt noin kavala? Mieki jo alan sinnuu pelkäämää', ommaa lastain.
ALPO. Minä olen yksin heitä kaikkia vastaan. Vallinkorvankin kanssa edumme aina käyvät ristiin. Koko ikäni saanut turvata vaan omaan nerooni.
MARTTA. Voit olla oikiass. Vääräks' käkkyräks'hä se kasvaa kataja kivvii' koloss. — Tie, mite hyvä tulloo!
ALPO. Jos varon jouduvani tiukalle, pistän paperit ja rahat Teille. Silloin lennättäkää ne Vallinkorvan kodiin, että aikanaan löydyvät sieltä. Muuta neuvoa ei ole. Se on uusi oikotie. Yht'äkkiä se vie meität perille —
MARTTA. Kerra ottant pirun paattihee, ni rantaa' astikka se pittää soutaa.
JUOKSUPOIKA (tulee oikealta). Jo tulloo vallesmann'.
ALPO. Antaa tulla.
MARTTA. Mie käyn vähä kassomaa' tänn. (Menee asuinhuoneihin.)