ALPO. Olkoon sitte. Itse asiassa on omatundoni rauhallinen.
VILHO (laskee pöydälle paperikäärön ja avaimen). Nyt sun omatuntosi nähdään: kas tämän näköinen! Tässä ovat varastetut Vallinkorvan velkakirjat, tässä kadonneet rahat ja tässä se Iikan viilaama avain.
ILLBERG (merkitsee velkakirjoista summat, lukee rahat ja tarkastelee avainta). Aj jeevel! Viel lykkete toista peell, vijatont ihmiset. Fyi heppi! Te ei on yhtikes ihmine … te on yks — yks ffrokodiil.
ALPO. Laina se oli, vaan ei varkaus. Laina isäni perindöä vastaan.
ILLBERG. Lakitupass nekette. (Järjestää paperit ja todistuskappaleet laukkuunsa. Antaa kauppakirjan Anterolle.) Teme yks kauppakirja Valikorvalt, ei kuulu teme asja tygö.
ALPO (ensin Anteroon, sitte Vallinkorvaan, Vilhoon ja Lyylin kääntyen, hädissään). Oikeastaan se asiakirja kuuluisi minulle. Mutta olen valmis uhraamaan senkin, tehtaalle niin tärkeän kauppakirjani, jos nyt autatte minua. Teille kyllä voin puhtistaa puoleni, vaan lain etessä se on hankalampi. Asian ulkomuodo on minulle epäetullisempi kuin itse asia.
ILVES. A mäniks piru pappii', vai tuliks pois?
LEENA. Ku rupesiit pyörimää' mei saarnavärkit.
ANTERO (Alpolle, viitaten poistumaan). Herra Leiniö! Suomenmaa on avara, nurkkasaarnaajan paikkoja paljo.
ALPO. On myös sanomalehdiä, joissa voisin paljastaa tämän tehdaan olot, jos tahtotte asettua minua vastaan sotakannalle. Ylhäällä on se, joka kostaa vääryyten niin yhtelle kuin toisellekin. (Kääntyy mennäkseen oikealta.)