(Menee vasemmalta.)
ANTERO. Niin, olin aikoinaan Vallinkorvan kilpakosijana.
VILHO. Eikö muuta?
ANTERO. Muuta, muutakin vielä. Menin liijan pitkälle … tarpeettomasti. En kumminkaan sitä tilaa saanut irti. Jatkui sivu häitten ja —
VILHO. Sukuvika meissä.
ANTERO. Sanoppa muuta! Miten mulla on ollut vastuksellista suojella veli-vainaankin muistoa.
VILHO. Oletteko varma, että Daniel-eno —?
ANTERO. Täytyy olla, vaikka niin vaatimaton, ahkera kirjatoukka kuin hän oli —
VILHO. Ja nyt olette pääsemättömissä?
ANTERO. Tervassa, Herra nähköön. En kärsisi silmäini eteen enemmän äitiä kuin poikaa, vaan — (Pysähtyy) … kun —