ALPO. Minua ototetaan rukoushuoneelle. Muutoinkin luondeeni kallistuu —
ELSA (keskeyttää). Rukoushuoneelle! Voiko ajatella katalampaa? Juuri murtanut ihmiselämän.
AINO. Niin suloinen kuin hän oli!
ALPO. Ken tietää, kuka oikeastaan on senkin kukkasen taittanut?
ELSA. Tosin täällä paljon tapahtuu, ruukin jaloissa — Mutta jotakin niin hienoa kuin hänessä — (Vaikenee.)
AINO. — niin ylevää, Elsa: se oli ylevyyttä.
ELSA. Harvinainen esiintyminen heikäläiseksi … ja semmoinen sydän särjetään, kylmäverisesti vaan tallataan jalkoihin —
AINO. — syvätkin tunteet.
ALPO. Entäs minun äidini?
ELSA (säpsähtää, joutuu hämilleen).