AINO (lukee vihkostaan). "Älä katso kansaa halujesi leikkikaluksi: se on aviorakkaudenkin arvoinen".
ALPO. Eikö myös minun äidini ollut "aviorakkauten arvoinen"?
ELSA. Naista, naisen puhtautta täällä ei pidetä minään. Ken tahansa katsoo oikeudekseen ryöstää — (Vaikenee.) Ja mikä on suurin kurjuus: nainen itse alentuu.
AINO. — ei tunne arvoansa.
ELSA. Nykyinen polvi on turmeltunut auttamattomiin.
AINO. Mutta uuden polven eteen vielä voimme työskennellä. Elsa, minä rupean opettamaan tehtaan lapsia!
ELSA. Se on jalo päätös, Aino kulta. Ja Lyylin lapsen me pelastamme.
AINO. Otamme, niinkuin Martta esitti.
ALPO. Enkö siis ole tehnyt enemmänkin kuin minulta voitaisiin vaadia?
Turhaa tässä minulle saarnataan.
VILHO (lyö häntä olalle). "Kaikki on turhuus ja hengen vaiva", sanoo viisas Salomo.