Tuuterkaivenius. Aivan niinkuin minunkin aikoinani. Hyvä liikunto vapaassa Jumalan ilmassa lienee myös terveellistä meidän kansallisuus-muistoillekin.
Marjatta. Vanhoja asioita pidetään korkeassa arvossa; vaan ei mitään kuitenkaan niin korkeassa kuin tuota vanhaa kateuden kipua.
Tuuterkaivenius (itsekseen). Niinmuodoin käypi minun aikani yhteen nykysen ajan kanssa kuitenkin yhdessä katsannossa. (Kovasti). Seikka siis tiede- ja taito-viljelijäin välillä on nytkin — —
Marjatta. Herttaisin mitä maailmassa saattaa olla, — ne syövät suuhunsa toinen toisensa niin kerkeästi kuin ikään ennättävät, ja yleisö on mukana samassa kestissä.
Tuuterkaivenius. Vaan entäs kuoleman jälestä.
Marjatta. Kerätään yleistä apua heidän hautajaisikseen ja jos kerättyä rahaa piisaa, niin pystytetään kuvia heidän muistoksensa.
Tuuterkaivenius. Jumalan kiitos! Maailma ei ole sitte kuitenkaan niin ylenalaisin kääntynyt, kuin minä luulin, (syrjäänpäin). Minua juuri arveluttaa missä minun kuvani mahtanee seisoa! (Kovasti). Sallikaa nyt minun kysyä yksi kysymys: onkos nimi — (itsekseen) sydämeni lyöpi ja sykkää vallattomasti! (Kovasti) onkos nimi Tuuterkaivenius tunnettu?
Marjatta. Tuuterkaivenius? Se on parhain tunnettu nimi näillä seuduin!
Tuuterkaivenius (syleilee kiivaasti Marjattaa). Häh! — minä siunaan sinua, jälkimaailma! Tuuterkaiveniuksen nimi elää siis nykyseen aikaan, ja on elävä, huolimatta kateudesta. (Hälyrumputus kuuluu ulkopuolella Esintöpaikkaa).
Kahdestoista kohtaus.