Heimonen. Herra prohvessori! mitä!
Tuuterkaivenius (tohtorille, tarttuen hänen käteensä). Kuuluttehan te olevan taitava lääkäri, te? — voitteko te parantaa? — (asettaa tohtorin kättä päähänsä). Tunnetteko mitään kuhmuja — mitään kuhmuja nahan alla?
Heimonen. En, en suinkaan.
Tuuterkaivenius (kiivaasti). Koetelkaa minua tarkkaan, — minun silmäni ovat vähän repeytyneet? eivätkö ole?
Ilma. Te pelästytätte meidät!
Tuuterkaivenius (Ilmalle). Olenko minä hillittömän näköinen! niin kyllä, niin kyllä, alku on hyvä, sen minä huomaan. (Heimoselle). Vastatkaa minulle totisesti. (Kääntää niskansa hänelle). Koetelkaa tarkkaan — — onko minussa taipumusta hullupäisyyteen?
Heimonen. Ei.
Tuuterkaivenius. Vaan minuun kentiesi tulnee. — Herra tohtori, rakastattehan te minun tytärtäni?… Ottakaa hänet — ottakaa minutkin, — pankaa minut rullatuoliin ja antakaa minun heilua siinä, kiepua ihan ympäri, — antakaa minulle seula, antakaa kaksi seulaa vettä päähäni, niin että selviän, — antakaa minun ottaa rohtoja — ottaa sisääni sekä aamuina, puolpäivinä ja iltoina — joka minuuttina koko ruokalusikallinen — kupillinen, kaksi kupillista.
Ilma (tarttuu hänen käteensä). Jumalan tähden, hyvä isä!
Tuuterkaivenius (Ilmalle). Niinpä minä pusken tulevata aikaa, minä en enempää rupea naimaan, — sinun pitää vallita minua, — talossa ei saa olla mitäkään emännöitsijöitä, ei ketään opettaja-naista eli kuvernanttia, kuuletkos nyt sen, — sillä muuten minä en käy vastaukseen, jos miten kanssani tapahtuu (tohtorille). Herra! — Onko mitään rosmoa Tiedeakatemiassa? elkää minua sinne myökö, kuuletteko sitä, — haudatkaa minut oikealla tavalla! minä en tahdo tulla topatuksi, enkä sisustetuksi jälkimaailman pilkaksi!