"Miksi noin kiirettä pidätte, hyvä herrasväkeni?" kysyi Kalle Saukko, "täytyyhän meidän ensin syödä suuhumme tämä siunattu luusoppa."
"En tiedä, millä nimellä minä mainitsisin käytöstänne, jota talossani olette osoittanut", sanoi paroni kiivaasti; "mutta sen tiedän, ett'en koskaan anna Ekström'ille anteeksi sitä, että hän tuollaisen opettajan lähetti pojalleni. Sitten saan myöskin ilmoittaa, että jo ennen päivällistä tilasin teitä varten hevosen ja rattaat kestikievarista. Niin, herrani, teidän täytyy ennen seitsemää tänä iltana lähteä täältä."
"Lähteä täältä", lausui Kalle levollisena, "kukapa ei sitä jo olisi tuumannut, ettekö luule minun jo saaneeni tarpeeksi tyhmistä pojista, raittiuden-seuroista, lihapallukoista ja ruskeista pavuista? Mutta en minä täältä lähde kyytirattailla, herra paroni."
"Herra!"
"Herra! niin oikein."
"En tiedä mikä minua estää viskaamasta teitä portahiltani alas!" kirkasi paroni vihan vimmassaan.
"Ettekö tiedä? Mutta sen minä tiedän", vastasi Kalle, nyt vasta nousten istualta. "Kas tässä asiassa olen minä määrääjänä eikä kukaan muu. Mutta jos haluatte vähäistä kahakkaa, niin olkoon menneeksi, kutsukaa tänne palvelioitanne, niin monta kuin heitä on, saanhan koettaa, kuinka paljon kestävät; tämmöisen pienen huvin kyllä tarvitsen noin kehnon päivällisen jälkeen."
Kalle hieroi tyytyväisenä sormiaan, ajatellessansa, miten hän noita hienoja palvelioita saisi nakella. Hänen roteva vartalonsa paisui toisenvertaiseksi tuon peljästyneen perheen silmissä.
"Naisten ei tarvitse olla levottomia", lohdutti Kalle, "eikä se minun syyni ole, että hyvä sopu on tullut häirityksi. Minä olen opettajana koettanut täyttää velvollisuuttani ja vieraana olen tehdyt parastani huvittaakseni isäntäväkeäni, vaikka tämä kaikki on ollut yhtä turhaa kuin veden viskaaminen vesilintujen päälle. Kuten sanottu on, herra paroni, minä lähden kello seitsemän; vähäinen kahakka olisi kyllä hauska, mutta sen syntyminen nyt kokonaan rippukoon teistä, tuon vain teroitan mieleenne, että lähden parhaissa vaunuissanne sekä parhailla hevosillanne, sillä nethän ainoat, jotka tässä talossa ovat comme il faut, eli niinkuin olla tulee."
Tämmöisten jäähyväisten jälkeen meni Kalle huoneesensa. Mutta tuntia varhemmin, kuin määrätty oli, seisoi todellakin paronin parhaat vaunut pihalla. Päästäksensä tuollaisesta opettajasta olisi paroni vaikka neljällä hevosella antanut viedä hänet pois. Loikoillen komeissa vaunuissa tuli Kalle Saukko oikein uljaasti kestikievariin, mutta siellä hän rupesi tuumailemaan epäsuotuisaa tilaansa. Vähän ikävältä tuntui Upsalaan lähteminen, siellä kun hänen olisi täytynyt tavata ystävänsä Ekströmin. Eipä Kallen myöskään ollut Tukholmaan lähtemistä isänsä tykö, joka oli kovin iloinnut siitä, että poikansa oli jalosukuisessa perheessä opettajana.