Ovi avattiin ja sisään astui kolme miestä, joista Kron tunsi yhden ammattitoverikseen, kivalteri Ekiksi Jakobin seudulta, sekä kaksi muuta miestä poliisipalvelijoiksi samasta piiristä.
Kron nousi ja meni heitä vastaan.
— Tervetuloa, veli! — lausui hän, ojentaen Ekille kätensä; — tämä on sentään lohdutus murheessa.
— Tietenpä, tietenpä, — virkkoi Ek, nähtävästi hämillään.
— Mutta miten sait näin pian tiedon onnettomuudestani — kysyi Kron, puristaen lämpimästi virkaveljensä kättä; — niin, miten sait näin nopeasti siitä tiedon?
— Oh, varjelkoon, onhan muillakin hyvä vainu, ei yksistään Kronilla, — vastasi Ek.
— Olette menetelleet kerrassaan reilusti, hyvät miehet, — selitti
Kron, puristaen toistenkin käsiä.
— Soo, — mutisi Ek; — toisin ajoin ajatellaan niin, toisin näin.
Toiset kaksi poliisimiestä katsoivat vuoroin Ekiin, vuoroin toisiansa, ja molemmat näyttivät selvästi ymmälle joutuneilta.
— Kuka olisikaan aavistanut, kun minä muutamia tunteja sitten erosin sinusta, että tällainen tapaus nyt sattuisi! — virkkoi Kron. — Minun täytyy pyytää sinua ottamaan huostaasi huomispäiväinen esityslistani, sillä käsitäthän, etten minä mitenkään voi huomenna saapua kuninkaalliseen poliisikamariin… Eihän poliisimestari vaatinekaan, että minä…