— Ja eihän talossa asu ketään tietääkseni.
— Mutta naapuritalon väki saattaa kuulla.
— Lörpötyksiä!… Ukkosilmalla nukkuvat ihmiset kuin tukit ja kivet.
— Älä päästä puomeja putoomaan kivilattialle sellaisella kolinalla … älä päästä, kuuletko!
— Miten sinä oletkaan arka, rakas tyttö!…. Arveletko ehkä, että eukko tuolla ylhäällä voi herätä, — sanoi mies, nauraen niin että hänen koko ruumiinsa tärisi.
— Vaiti! Jumalan tähden, vaiti! — pyysi tyttö, kääntäen kasvonsa poispäin.
— Koska hän ei herännyt käydessämme ottamassa avaimet hänen aarrekammioonsa aivan hänen nenänsä edestä, niin makaa hän varmaan nytkin hyvässä rauhassa.
— Kauheata!… Niin, todellakin kauheata … kamalaa, kamalaa! — vaikeroi tyttö.
— Sekö on kamalaa, että sen häijyn saatanan suu nyt on ainiaaksi tukittu?
— Voi, hyvä Jumala… Kuinka sinä voit puhua sillä tavalla!… Tällä hetkellä!