— No, Jumala sitten meitä auttakoon! — huudahti mies käsitellen lukkoa.
— Älä rukoile… Älä rukoile!
— Eikö sitäkään?… kautta sieluni, sitten en tiedä, mitä minun pitäisi sanoa… Mitähän virkaa tällä reikelillä on… Reikeli ulkopuolella, eikö se ole hullunkurista?… Mutta sinähän vapiset… Mitä lapsellisuutta tuo nyt on!
— Voi, kuinka minä olen onneton! — huokasi tyttö, nojautuen miehen puoleen.
— Minunko sylissäni? kysyi viimenmainittu, kiertäen käsivartensa tytön vyötäisten ympäri; — tässä on sinun suojasi, sinun turvasi.
— Ainoa lohdutukseni on, että sinä pidät minusta… Pidäthän sinä minusta?
— Tietysti, rakkaani… Tiedäthän sen, pikku Karin!
— Ja rakastathan sinä minua aina?… Aina, aina …. rakastathan?
— Rakastan, rakastan …. tuomiopäivään saakka, tyttöseni!
— Älä puhu tuomiopäivästä… Älä mainitse sitä kauheata sanaa!