— Hullutuksia!
— Se on hän … hän! Hän katsoo meitä … hän uhkaa meitä!… Voi voi!
— Kananpää! — mutisi mies, lähestyen hametta ja pudistaen sitä; — eihän täällä ole mitään… Jos sinä pelkäät peikkoja, niin kietaise tuo vieressäsi riippuva kaapu pääsi ympäri… Mutta näytä minulle ensin paikka…. Neljäs permantolauta akkunasta lukien … niinhän se oli, kyyhkyläiseni?
— Niin, niin, — samalsi tyttö, pitäen käsiään silmiensä edessä.
— Minä asetan nyt lyhdyn tähän lattialle, mutta älä kaada sitä kumoon, muutoin saat vaivautua sytyttämään sen uudelleen… Onko akkunaluukuissa aukkoja?
— Ei, luukuissa ei ole aukkoja.
— Sepä hyvä… Jos olisi, niin valo voisi näkyä ulos, ja se ei juuri olisi tarpeellista… Siis neljäs palkki akkunasta lukien … kas tässä … nyt ripeästi työhön… Jos kolina sinua peloittaa, niin sulje korvasi käsilläsi.
— Murha ja varkaus! — änkytti Karin; — kurjuutta kurjuuden lisäksi … hirveätä!
— Ole rauhallinen… Miten minun tuleekaan menetellä, kun saan vaimokseni tuollaisen pienen raukan?
Sen jälkeen iski hän rautakangen palkkien väliin ja alkoi vääntää lattialautaa irti.