Leposohvan vieressä seisoi mustalainen Bruno kreivi Lejonborgin livreijassa.
— Minun ei sopinut pistäytyä tänne aamupäivällä, — sanoi Bruno, — koska sinä kerran olet kieltänyt minua saapumasta siihen aikaan päivästä … mutta sinähän olet saanut kirjeeni ja tiedät kaikki… Koston isku on yhtä aikaa osunut sinun vihollisiisi, ja sinun pitäisi nyt olla tyytyväinen lapsuudenystävääsi.
— Minä olen saanut kirjeesi ja tiedän kaikki, — lausui Anna; — mutta puhu, puhu … minun sydämeni hekumoi kuullessani sinun kuvaavan nuo tapahtumat alusta loppuun ja luettelevan verisen koston kaikki kolaukset… Todellakin, Bruno, sinä olet osoittanut minulle paljon uskollisuutta, ja suloinen on palkkasi kerran oleva, sitten kun ensin olet suorittanut työsi loppuun … mutta puhu, puhu!
— Kivalteri istuu vangittuna Kastenhoffissa, — kertoi mustalainen, — epäiltynä vaimonsa surmaamisesta myrkyllä.
— Mutta muuttuuko epäilys syytökseksi, syytös tuomioksi ja tuomio rangaistukseksi?
— Olen siitä täysin varma … hänet tuomitaan, hän kuolee.
— Saanko minä, ennenkuin hän kallistaa päänsä teloituspölkylle, kuiskata hänelle nämä sanat: kirves hirttonuoran sijasta! Vihkimätön, verinen maa palkaksi syysyön tapahtumasta Hästholmenilla!
— Sinä saat kuiskata ne sanat, ja hän on ne kuuleva, ennenkuin hänen päänsä erkanee ruumiista.
— Mutta jos hänet vapautetaan ja hän pääseekin välttämään minun kostoani! — huudahti kauhea nainen, pudistaen päätään naarasleijonan tavoin.
— Mahdotonta, Anna! Kun vaimo oli kuollut, antoi palvelustyttö kotilääkärille viittauksen, että mies oli hänet surmannut… Lääkäri taas antoi vihjauksen poliiseille … lääkäri ja poliisit saapuivat kuolleen asuntoon ja lääkäri löysi myrkkyä kupista, josta vainaja ennen kuolemaansa oli juonut, ja poliisi löysi myrkkypullon miehen taskusta… Paarma takertui kutomaamme verkkoon, lain hämähäkki iskee kyntensä kiinni.