— Mutta poika… Kronin poika…
— Olenhan jo kertonut, että se kirottu tyttö, joka nyt jo on toisessa maailmassa, koetti minua kaikin tavoin estää siinä yrityksessäni… Senkin omenan, jonka onnistuin antamaan pojalle tytön tietämättä, hän ymmärsi siepata pois … se ei ollut ensi kertaa, kun hän teki tyhjäksi aikomukseni … mutta joka tapauksessa se oli viimeinen kerta.
— Missä poika nyt on?
— Asessori Hagelin luona… Kuinka kauan häntä siellä pidetään, sitä en tiedä, mutta tuskinpa hän sinne jää koko iäkseen.
— Bruno! Mitä vielä ei ole tapahtunut, sen täytyy tapahtua.
— Se on totta … mutta milloin luulet sen voivan käydä mahdolliseksi?
— Huomenna … tänään … heti.
— Suo anteeksi, Anna, mutta se ei olisi viisaasti tehty… Jos poika nyt kuolisi päätäpahkaa äidin jälkeen, kääntyisi epäilys viimeisen kuolemantapauksen johdosta väärään suuntaan … pojan kuolema voisi olla isän pelastus.
— Mutta ajattele isän epätoivoa … se isku musertaisi hänet … silloin olisi kostoni täydellinen … silloin, mutta ei ennen, Bruno!
— Se on selvä … ja täydelliseksi sen täytyy tulla … mutta sinulla täytyy olla kärsivällisyyttä … pieninkin maltittomuus voisi turmella kaikki … etkö käsitä, kuinka helposti voitaisiin arvella, että sama käsi, joka on surmannut äidin, on myös aiheuttanut pojan kuoleman?… Vai luuletko, että on yhtä helppoa syyttää kivalteria yhden kuin toisenkin murhasta?… Kastenhoffissa istuva vanki ei saata surmata Adolf Fredrikin seurakunnassa asuvaa olentoa.