— Älä puhu leikkiä, Bruno. Minä en siitä pidä!
— No, mitä me sitten näillä teemme?
— Anna ne takaisin minulle!
— Sinä olet kummallinen, — mutisi Bruno, ojentaen hänelle setelipinkan.
Anna Jolanta kohotti sen kynttilän ylle ja sytytti sen palamaan.
— Minkä tuli piiloittaa, sanoi hän, — se on kaikkein parhaassa turvassa.
— Anna, mitä sinä teet? — huusi Bruno, aikoen tarttua lattialle pudotettuun, palavaan setelipinkkaan.
— Tuoksutan huonettani, kuten kai sieraimiisi tunnet, — vastasi Anna; — tämä onkin vallan harvinaista hajua … se maksaa kaksituhatta riikintaalaria!
— Tuo on hulluutta!
— Se on ruhtinaallista, ystäväni… Näin tekee vain kuningatar, ja minähän olen sinun kuningattaresi, Bruno!