— Niin hän mainitsi.
— Hän valehteli, kanalja… Mutta se ei ollut ensi kertaa.
— Ei, ei vannaan, — myönsi palvelija iloisesti.
— Se laiskuri … veijari!
— Se hän todellakin on, — vahvisti palvelija; — hän on kaikille röyhkeä ja ylpeä, — lisäsi hän vielä.
— Kohtelee ja komentaa meitä pahemmin kuin armollinen kreivi itse, — innostui puhumaan ajajakin.
— Minä toimitan hänelle vielä viisikolmatta paria raippoja, — vakuutti kreivi.
— Sepä olisi mainiota! — huudahti palvelija ihastuneena kumartaen syvään.
— Se tekisi hänelle erinomaisen hyvää, teidän armonne, — lisäsi ajaja.
— Kas niin, palatkaa nyt kotiin… Anna hevosille kaksinkertainen kaura-annos … on soveliasta muistaa toisiakin silloin kun itselläkin on hauskaa, — lisäsi hän hiljaa, taputtaen uhkeita, levottomia eläimiä kaulalle.