Palvelija hyppäsi etuistuimelle ajajan viereen, jonka jälkeen kreivilliset vaunut ajoivat tiehensä.
Kreivi heitti lentosuudelman mustille juoksijoilleen. Lähinnä itseään hän rakasti hevosiaan. Jos olisi perustettu jonkunlainen hevossuojelusyhdistys, olisi kreivi Lejonborg varmaan tullut sen puheenjohtajaksi. Epävarmaa on kuitenkin, olisiko kreivin huolenpito ulottunut muihin kuin jaloihin juoksijoihin, sillä vetojuhtia ja talonpoikain laiskoja luuskia, joita hänen joskus maanteillä täytyi kärsiä vaunujensa edessä, vihasi hän sydämestään.
Kreivi Lejonborg meni nyt sisään taloon, juoksi kuin poikanen kiviraput ylös ja koputti eräälle alikerran ovelle.
Ovi avattiin, ja siististi puettu eukko näyttäytyi.
Se oli sama vaimo, jonka tuttavuutta olemme tehneet Hästholmenilla ja
Skansenin tullin ulkopuolella.
Hän oli neiti Brännerin palveluksessa oleva Stiina-muori.
— Tervetuloa, tuhannesti tervetuloa, armollinen kreivi! — lausui
Stiina-vanhus.
— Kiitos, kiltti eukkoseni! — vastasi kreivi tervehdykseen, pistäen hänen pivoonsa kirkkaan riikintaalarin sekä astuen sisään huoneeseen, joka oli kalustettu tavallisen salin tapaan.
Eukko niiasi, ja hänen suustaan tietysti tulvahti kokonainen kiitosten vuo.
— Miten voi neiti? — kysyi kreivi, jättäen päällysvaippansa
Stiina-muorille.