— Se ei ollut kohteliaasti sanottu, tyttö!
— Sillä kreivi on narri … kreivi on narri, — selitti Julia edelleen.
— Mitä sinä sanot, pipana?
— Kreivi on narri … kreivi on narri, — jatkoi pieni kaunotar.
— Etkö sinä häpeä?
— Sen on äiti sanonut … kreivi on narri … ha ha ha!… Naura sinäkin, kissa!… Ha ha ha!
Pikku häijyttelijä nauroi sydämensä pohjasta, ja kreivistä näytti niinkuin kissakin olisi hänelle irvistellyt.
Kreivi tunsi mielialansa sangen merkilliseksi, tietämättä itse miksi. Ei ole koskaan hauska joutua naurunalaiseksi, vaikka naurajina ovatkin vain lapsi ja kissa.
Ja kuta enemmän kreivi katseli tyttöä ja kissaa, jotka temmelsivät lattialla, sitä enemmän hän alkoi tuntea sydämessään ahdistusta.
Hän luuli näkevänsä kaksi pikku paholaista leikkimässä turkkilaisella matolla ja oli eroittavinaan kipenien räiskyvän toisen vaaleilta kiharoilta ja toisen vaaleankeltaisesta turkista.