— Kiirehdin piiloutumaan? — sammalsi kreivi.
— Niin, kun huomasitte, että poliisi oli jäljillänne, juoksitte te kellariin ja kätkeydyitte sinne … miksi sen teitte?
— En tahtonut kenenkään saavan tietää minun olevan täällä.
— Ettepä tietenkään, ette, sitä en epäile… Mutta herra kreivi…
— Mutta, herra poliisimestari? — huudahti Lejonborg, kadottaen kokonaan kärsivällisyytensä, jota seikkaa suinkaan ei kukaan ihmettele.
— No, minkätähden kätkeydyitte? Mitä te pelkäsitte? — kysyi jälleen poliisimestari.
— Siunatkoon, onhan ymmärrettävää, etten voinut … käsitättehän, hyvä herra, etten minä…
— Kyllä, kyllä minä käsitän, — virkkoi poliisimestari; — kreivi, te olette ihailtavan teeskentelemätön!
— Mutta minä vakuutan vielä kerran, — lisäsi Lejonborg, — etten tiennyt kellarista enkä siitä, mitä siellä oli, ennenkuin jouduin sinne.
— Olemmeko sen siis muka tienneet ainoastaan minä ja teidän palvelijanne? — kysyi mustalaisnainen.