— Herra, — keskeytti hänet Lejonborg, nousten jälleen, — kuinka te uskallatte…
— Niin, hävetä teidän pitäisi, — jatkoi virkamies kiivastuneena; — mieluummin kuin olisi pettänyt teidät ja siten vapautunut kaikesta vastuunalaisuudesta hän tahtoi antaa laahata itsensä vankilaan … niin, vieläpä hän olisi ollut valmis kernaammin laskemaan päänsä mestauspölkylle kuin ilmaisemaan teidät… Hän ei siis pettänyt teitä, eikä hänen tarvinnutkaan sitä tehdä, sillä, nähkääs, mikään kettu ei ole niin varma omassa luolassaan, ettei sitä toinen kettu sieltä keksisi…. Senvuoksi te olette lurjus, jota ei kukaan saata sääliä ja jonka suhteen on menettely sen mukainen… Herra, tunnustakaa totuus!… Mitä aioitte tehdä niillä murha-aseilla, jotka olitte antanut kantaa kellariin, missä teidät löysimme pyssy kädessä, jolla ammuitte sotilastamme, häntä haavoittaen?… Vastatkaa, älkääkä leikkikö kanssani!… Pitäisihän teidän tietää ettei minun kanssani ole leikkimistä… Oletteko jo unohtanut eilispäivän tapahtuman?… Se oli vierre tänä päivänä tarjoamaamme olueen… Vielä kerran, mitä tarkoitusta varten olette haalinut kokoon ampuma-aseita ja kovia patruunia?
Masentuneena Lejonborg vaipui takaisin leposohvalle. Nyt hänelle oli selvinnyt, että sama myrskytuuli, joka edellisenä päivänä oli suurella vaivalla taltutettu, oli uudestaan riehahtanut ja ravisteli nyt kahta vertaa raivokkaammin mustia siipiään hänen edessään.
Näytti siltä kuin ensimmäinen ja toinen hämmennys olisivat olleet vain pikku-asioita tämän viimeisen rinnalla.
Kreivi tosin oli aina ollut liian ylhäinen voidakseen yksinkertaisesti alhaissäätyisten tapaan uskoa Jumalaan, joka johtaa maailman ja ihmisten kohtaloita; mutta nyt tällä hetkellä hän uskoi kohtaloon, kovaan kohtaloon, joka oli peräisin hornan kuilusta ja oli viemässä häntä tuhoon. Hän uskoi helvettiin. Hän oli siis astunut yhden askeleen lähemmäs uskon vuorta.
— Ettekö kuullut kysymystäni? — jylisi poliisimestarin ukkosääni; — minä kysyin, mikä oli tarkoituksenne… Eikö kysymykseni ollut selvä?… Vastatkaa, kreivi, taikka…
— Minun tarkoitukseniko?… Minun?…
— Mitä suunnittelitte tehdä kaikilla niillä ampumatarpeilla, jotka olette haalinut tänne?
— Jotka … jotka olen haalinut … mitä … mitä minä olen haalinut…?
— Te siis yhä edelleen kiellätte … teidän röyhkeydellänne ei ole rajoja.