Poliisimestari viittasi kreivin metsästäjälle, joka tähän saakka oli liikkumattomana seisonut oven pielessä, katsellen vuoroon kreiviä, vuoroon mustalaisnaista.
— Tunnette kai tämän henkilön? — kysyi virkamies, osoittaen metsästäjää.
— Tunnenko hänet?… Hänhän on minun oma metsästäjäni … mitä hän täällä tekee?
— No, viimein yksi totuudensanakin… Stark, toista isännällesi, mitä aikaisemmin olet kertonut minulle, kuten jo on merkitty pöytäkirjaan.
— Mikään ei ole helpompaa tehdä, armollinen laamanni, — vastasi Bruno; — mutta…
— Mutta?
— Mutta minä pelkään…
— Mitä sinä pelkäät?
— Hän on sentään minun isäntäni, — vastusteli Bruno neuvottomana hypistellen kolmikulmaista hattuaan ja nyppien sen vaaleanvihreitä sulkia.
— Mitä sinulla on pelättävissä? — kysyi poliisimestari; — tottele, kerro … selvään ja lyhyesti … no, anna tulla!